Ansa sellaisena kuin hänet muistamme.
Vanhuus ja viisaus?
"Voi voi tätä vanhuutta." Eija Vilpas muistaa, miten Ansa Ikonen jäähyväiskiertueellaan tuijotti usein peiliin ja valitti vanhuuttaan.
Vanhenemiseen oli sopeutumista, paljastaa Pirkko Vekkelin ja Ismo Loivamaan kirja Unohtumaton Ansa Ikonen (Minerva 2009). Työt loppuivat Ansalta ennen kuin työhalut. Näytelmien roolit on kirjoitettu nuorille naisille.
Niinpä Ansa Ikonen järjesti töitä itselleen. Vielä 68-vuotiaana hän lähti jäähyväiskiertueelle ympäri Suomea. Esitettiin näytelmää, jossa Ansalla oli päärooli.
Jotain surullista on siinä, että nuorena ihailtu koko kansan tähtinäyttelijä ei antanut vanhana valokuvata itseään. Hän halusi jäädä ihmisten mieliin nuorena ja kauniina. Sellaisena kaikkiaan neljässäkymmenessä filmissä esiintynyt Ansa muistetaankin.
Tuleekohan koskaan aika, jolloin ryppyinen, harmaa ja kolotusten vaivaama ihminen olisi kova juttu?
Nyt näyttää pikemminkin siltä, että Suomi on muutaman vuoden kuluttua suurten ikäluokkien täyttämä unohdettujen ja murheellisten vanhusten maa.
Vai voisivatko eri alojen osaajat Kiinan eläkeläistaiteilijoiden tapaan esiintyä ilmaiseksi kadulla? Esiintymishalu kun ei näytä katoavan mihinkään eivätkä taidotkaan ammattilaiselta äkkiä ruostu.
Vai olisiko eläkeläisistä voimavaraksi vaikkapa Suurella sydämellä -vapaaehtoistyöntekijöiksi?
Jaa tämä artikkeli: