Vankilassa usko nousee pintaan
Rukous rakkaiden puolesta. Vangit sytyttivät tuohuksia Jokelan vankilan jumalanpalveluksessa huhtikuussa vankilapastori Timo Simppulan (oik.) johdolla. Kuva: Jukka Granstrom

Rukous rakkaiden puolesta. Vangit sytyttivät tuohuksia Jokelan vankilan jumalanpalveluksessa huhtikuussa vankilapastori Timo Simppulan (oik.) johdolla. Kuva: Jukka Granstrom

Vankilassa usko nousee pintaan

”Vankiloiden uskonnollisuus tuo mieleen amerikkalaisen tv-sarjan pikkukaupungin", sanoo tuoreen vankilaraportin kirjoittanut Sami Puumala.

Kylmäkosken tutkintavankilan ovet sulkeutuivat viime marraskuussa Jari Puustellin, 41, takana.

Puustelli istuu nyt Jokelan vankilassa kahdeksatta vankeustuomiotaan, jolla on mittaa neljä vuotta ja kaksi kuukautta. Kun tuomio on suoritettu, hän on viettänyt vankilassa yhteensä kymmenen vuotta.

Puustelli pääsi 12 vuodeksi irti rikoskierteestä tultuaan uskoon päihdekuntoutuksen aikana vuonna 2002. Noiden vuosien aikana hän toimi Tampereen helluntaiseurakunnan vankilalähettinä.

”Uusi tuomio oli aikamoinen shokki. Ei ollut helppoa hyväksyä sitä, että uskovan ihmisen piti joutua taas vankilaan”, Puustelli sanoo.

Hiljaista mutta vahvaa uskoa

Juuri julkaistu kirkon ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteinen raportti Uskonnonharjoittaminen vankiloissa (Suomen ev.lut. kirkon julkaisuja) kertoo, että noin joka kolmannen vangin uskonnollisuudessa tapahtuu vankeusaikana merkittävä muutos.

Raportin vastaava tutkija, kirkkohallituksen asiantuntija Sami Puumala tähdentää kuitenkin, että kyse on useimmiten muunlaisesta muutoksesta kuin voimakkaasta kääntymyskokemuksesta.

”Sankarilliset uskoontulotarinat eivät anna oikeaa kuvaa vankien uskonnollisuudesta. Vankien enemmistön uskonnollisuus on hiljaista, mutta vahvaa. Siihen sisältyy perinteistä suomalaista kristillisyyttä, joka on aktiivitilassa.”

Kaksi kolmesta vangista käy vankeustuomionsa aikana jumalanpalveluksessa, ja puolet vangeista käy henkilökohtaisesti tapaamassa vankilapappia tai -diakonia. Enemmistö vangeista rukoilee joskus, monet usein. Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta luetaan selvästi muuta väestöä enemmän.

Myös hengelliseen ryhmätoimintaan osallistutaan aktiivisesti, nuorimmat miehet (19–24 v.) jopa useammin kuin 25–40-vuotiaat.

”Vankilassa tapahtuu selvästi jotakin erilaista kuin muussa yhteiskunnassa”, Puumala summaa.

Selvitykseen vastasi reilut 400 vankia. Kysely lähetettiin yhteensä noin 600 miesvangille ja 200 naisvangille. Lisäksi tehtiin 37 tutkimushaastattelua.

Kuin tv-sarjan pikkukaupunki

Vastaavaa mielenmaisemaa etsivän kannattaa Puumalan mukaan suunnata esimerkiksi Sonkajärvelle eli niihin osiin maata, joissa kirkkoon kuulutaan yhä ahkerasti. Tai avata televisio.

”Vankiloiden uskonnollisuus tuo mieleen amerikkalaisen tv-sarjan pikkukaupungin, jossa kirkossa käyminen kuuluu normaaliin elämänmenoon.”

Useimmat vangit suhtautuvat uskonnollisuuteen laaja-alaisesti ja ajattelevat, että kaikki uskonnot sisältävät totuutta. Noin kolmannes ajattelee perinteisemmin, että kristinusko on ainoa oikea uskonto.

Kirkon ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien tekemää vankilatyötä pitää tärkeänä 90 prosenttia vangeista, myös monet katsomukseltaan ateistiset vangit.

Samoja ihmisiä kuin ulkopuolella

Tutkija selittää vankiloiden aktiivista uskonnollisuutta sillä, että vankilaan joutuminen on kriisitilanne. Vankila on poikkeusolosuhde, kuin pakollinen retriitti, jonka aikana lapsuudessa tärkeällä paikalla ollut uskonnollisuus voi nousta pintaan.

Puumalan mukaan uskonnollisuus liittyy usein itsetutkiskelun prosessiin, jossa vanki käy läpi elämäänsä, ihmissuhteitaan ja suhdettaan päihteisiin.

”Moni käyttää uskonnon antamia keinoja elämänsä perustuksen valamiseen. Myös ilman uskonnollista uskoa on mahdollista rakentaa perspektiiviä, vakaumusta ja arvoja, ja osa vangeista toimii niin.”

Jokelan vankilan vankilapappi Timo Simppula toteaa, että muurien sisäpuolella on ihan samoja ihmisiä kuin ulkopuolella.

”Välillä ihmiset ovat tuolla puolella, välillä täällä. Erilaista on kriisitilanne: kun ihminen joutuu vankilaan, siinä aktivoituu monia asioita, kuten avun ja tuen tarve. Henkirikoksen tehneillä prosessiin liittyy usein syyllisyyden kokemista.”

Asiat Jumalan käsiin

Jari Puustelli on opetellut viime kuukausina asioiden jättämistä Jumalan käsiin. Siihen tarvittiin hänen mukaansa aitoa nöyrtymistä ja sydämen avaamista.

”Aikaisemmin olin liian ylpeä. Halusin olla omavoimainen, vaikka olin mokannut ja ajautunut tekemään hölmöjä juttuja”, hän sanoo.

Tilanteen hyväksymisen lisäksi on tarvittu oman katkeruuden käsittelemistä. Puustelli koki jäävänsä helluntaiseurakunnan vankilalähettinä ilman tukea. Kun hän väsyi ja perheeseen tuli vaikeuksia, yksin jääminen johti seurakuntayhteyden katkeamiseen.

Puustelli otti Kylmäkoskelta yhteyttä Tampereen helluntaiseurakuntaan, ja yksi vanhimmiston jäsenistä on käynyt Jokelassa tapaamassa häntä.

”Pidimme puolentoista tunnin palaverin, joka oli tosi vapauttava kokemus. Sen jälkeen olo on tuntunut hyvältä. Myös vanha ystävä uskoontuloni alkuvuosilta on käynyt tapaamassa minua.”
 

Sankarilliset uskoontulotarinat eivät anna oikeaa kuvaa. Vankien enemmistön uskonnollisuus on hiljaista, mutta vahvaa."
Sami Puumala

 

Kristillinen tausta korostuu

Luterilaiseen kirkkoon kuuluu selvitysraportin mukaan 83 prosenttia miesvangeista ja 71 prosenttia naisvangeista. Lisäksi 7 prosenttia vangeista ilmoittaa olevansa helluntailaisia.

Miesvangeista 80 prosenttia ja naisvangeista 90 prosenttia pitää taustaansa kristillisenä, kun koko väestön vastaavat luvut ovat 56 ja 66 prosenttia. Vain kymmenellä prosentilla vangeista on ei-uskonnollinen maailmankatsomus.

Enemmän kuin kaksi kolmesta vangista pitää lasten uskonnollista kasvatusta tärkeänä. Uskontonsa keskeisiä opetuksia (esim. lähimmäisenrakkautta) pitää tärkeinä 86 prosenttia miesvangeista ja 93 prosenttia naisvangeista. Yhtä moni kokee tärkeiksi perinteensä pyhät toimitukset.

Lue myös: Vapauden kynnyksellä tuki on tarpeen

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: