"Me korjaamme jälkemme ja lajittelemme jätteemme. Me viemme maasta roskan roskiin, jos joku toinen on ollut huolimaton", todetaan Vantaan Energian Suomen roskattomimman kaupungin julistuksessa.
Vantaa aikoo Suomen roskattomimmaksi kaupungiksi
Vantaan Energia julkaisee roskattomuusmanifestin ja palkkaa roskapoliiseja.
Mikäli Vantaan Energian suunnitelmat toteutuvat, Vantaasta tulee pian Suomen roskattomin kaupunki. Vantaan Energia julkaisee torstaina 1.10. manifestin, jossa vantaalaisia kutsutaan pitämään ympäristöstään huolta. Vantaan kaupunki on lähtenyt hankkeeseen mukaan.
"Tavoitteemme on yhteiskunnallisesti merkittävä. Siksi tarvitsemmekin kaikkien vantaalaisten apua. Yhden ihmisen elämässä roskattomuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että roskien lajittelu on sujuva arkirutiini, ruoan jämistäkin osataan tehdä ruokaa ja roska nostetaan maasta, jos sellaisen bongaa", Vantaan Energian viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa kertoo.
Käytännössä Vantaan Energia alkaa toimia tavoitteen saavuttamiseksi muun muassa palkkaamalla kymmenen "roskapoliisia", jotka kiertävät kouluissa, taloyhtiöissä ja muissa yhteisöissä. Roskapoliisit kertovat vantaalaisille esimerkiksi kierrätyksestä ja siitä, mihin kodin roskat päätyvät.
https://www.youtube.com/watch?v=g03ksUhrkSQ
Jaa tämä artikkeli: