Ikävä voileipiä!

Kurt Nielsenin toi Tanskasta Suomeen ensin työ ja sitten rakkaus. Kun työt Juutinrauman lautoilla loppuivat sillan valmistumisen myötä, Nielsen sai keikkatöitä Suomesta. Hän työskenteli laivoilla sähköasentajana.

— Muutin Turkuun ja menin naimisiin, kertoo Nielsen.

Jonkin ajan kuluttua keikkatyöt loppuivat, mutta Nielsen sai töitä Turussa laivojen pelastusjärjestelmien parissa. Avioliitto ei kuitenkaan kestänyt, joten Nielsenin täytyi miettiä elämä uusiksi. 50-vuotispäivänään hän muutti Helsinkiin, koska oli 1990-luvun lopulla tavannut nykyisen avovaimonsa Gunilla Lindmanin, joka asui Helsingissä.

— Kävin aikoinaan Turussa kielikurssin, mutta minun suomen kielen taitoni ei ole kovin hyvä. Olen voinut töissä puhua joko tanskaa, kun työkaverini olivat suurimmaksi osaksi tanskalaisia ja ruotsinkielisiä, tai englantia. Ja Gunillan kanssa puhumme ruotsia. Tai minä puhun tanskaa ja Gunilla ruotsia, selittää Nielsen.

Suomessa Nielsen on asunut 20 vuotta, niistä Vantaalla yhdeksän. Nykyisessä työpaikassaan Are Oy:ssä Nielsen sai viime vuoden lopulla Kauppakamarin myöntämän ansiomerkin kymmenen vuoden palveluksesta.

Suomi ja Tanska ovat Kurt Nielsenin mielestä aivan erilaisia maita, vaikka molemmat kuuluvatkin Pohjoismaihin. Maiden erilaisuutta ei hänen mielestään oikein voi selittää sanoilla — millään kielellä.

— Suomen ja Tanskan erilaisuus on vain sellainen tunne, Kurt Nielsen sanoo ja katsoo syvälle silmiin kysyen ymmärtääkö kuulija varmasti.

— Se on kulttuuri, auttaa Gunilla Lindman.

— Ja suomalaiset ja suomenruotsalaiset ovat nöyriä, mutta tanskalaiset eivät nöyristele. Heillä on parempi itsetunto ja he ovat ulospäinsuuntautuneempia kuin suomalaiset. Tanskalaisilla on myös rankempi huumori, jatkaa Lindman ja kertoo, että suhteen alkuaikoina hän saattoi loukkaantua Nielsenin huumoriksi tarkoitetuista kommenteista. Nykyisin hän jo tuntee miehensä tyylin.

— Mutta myös suomalaiset ja suomenruotsalaiset ovat keskenään erilaisia. On paljon helpompi kertoa asioista suomenruotsalaiselle kuin suomalaiselle, toteaa Nielsen.

— Tanskalaisia on vaikea päästä ihan lähelle. He ovat ulospäin erittäin ystävällisiä, mutta pitävät kuitenkin tietyn välimatkan ja rajan suhteessa toiseen, Lindman miettii.

Kurt Nielsen ja Gunilla Lindman käyvät Tanskassa pari kertaa vuodessa tapaamassa Kurtin lapsia ja lastenlapsia. Tytär perheineen asuu Själlannin saarella Korsörin kaupungissa, joka on Kurtin kotikaupunki. Poika perheineen asuu Ringessä Fynin saarella. Sinne matka kestää ja maksaa, sillä Kööpenhaminasta jatketaan vielä kalliilla junalla.

Nielsenin mielestä Suomi on tosi kaunis maa. Hän on saanut työnsä puolesta matkustella ympäri maata. Tanska on tasainen maa, mutta Suomessa maisema on kumpuilevampi.

Kun Nielseniltä kysyy, mitä hän kaipaa Tanskasta, hän on pitkään hiljaa.

— Minä kaipaan voileipiä ja Danbo-juustoa! hän sanoo sitten ja nauraa.

— Danbo-juusto on maukasta ja ihan erilaista kuin mikään muu. En ole löytänyt sitä tai sen kaltaista mistään täältä Suomesta, Lindman kertoo.

Hän arvelee myös tietävänsä, mitä hänen tanskalainen miehensä kaipaa juuston lisäksi.

— Kurt haluaisi ymmärtää kaiken, mitä ympärillä puhutaan suomen kielellä. Hän aina toteaa ollessamme Tanskassa, että on mukava kun ymmärtää kaiken.

Lindman muistaa hyvin sen, kun pariskunta oli muutama vuosi sitten palaamassa Tanskasta Suomeen. He istuivat lentokoneessa ja Kurt yllätti.

— Ihana palata kotiin! mies totesi.

Skype käytössä päivittäin

Nadeem Masih tuli Pakistanista Suomeen lokakuussa 2002. Masih asui täällä nelisen vuotta yksin ennen kuin hänen vaimonsa ja neljä lastansa tulivat myös Suomeen asumaan.

— Enollani on kaksi ravintolaa ja pääsin niihin töihin. Toimin aluksi kokkina, mutta olen toiminut myös baarimikkona kun on tarvittu, kertoo Masih.

Masihin mielestä Suomessa on kaikki hyvin. Erityisen iloinen hän on Suomen koulusysteemistä, sillä lasten hyvinvointi on hänelle tärkeää.

— Pakistanissa koulu on aina maksullinen. Suomen kouluissa on ilmainen ruoka ja opetus. Pakistanissa piti ottaa kouluun mukaan omat eväät, jotka äiti tai isoäiti tekivät. Muistan, että joskus koulussa sai ilmaista maitoa.

Uudessa maassa Masihin ja hänen perheensä apuna ja tukena on ollut eläkkeellä oleva sairaanhoitaja Liisa Paajanen. Hän oli aikoinaan lähetystyössä Pakistanissa, jolloin hän tutustui Masihin sukulaisiin. Paajanen on ollut tulkkina muun muassa Masihin lasten koulukeskusteluissa ja lääkärissä. Masihit kutsuvatkin Paajasta ammaksi.

Masih on oppinut suomen kieltä työssään ja käymällä kielikursseja. Saadakseen Suomen kansalaisuuden pitää asua vähintään viisi vuotta Suomessa ja läpäistä kielitutkinto.

Pakistanissa Nadeem Masih käy kolmen, neljän vuoden välein. Hänen äitinsä ja yksi veljistä ovat käyneet kerran Suomessa. Isä ei vielä ole lähtenyt matkaan. Kun Masih kertoi aikoinaan vanhemmilleen muuttavansa Suomeen, eivät vanhemmat reagoineet siihen mitenkään erityisesti. Se ei ollut heille mikään uutinen, sillä suvusta oli muutettu Suomeen aiemminkin.

Masihin perhe on suomalaistunut ainakin niin, että he tykkäävät käydä saunassa. Heillä on kahden tunnin saunavuoro aina lauantaisin. Taloyhtiössä on myös uima-allas, jonne on mukava pulahtaa löylyjen jälkeen.

Pakistanissa oleviin sukulaisiin Masih pitää yhteyttä Skypellä. Hän sanoo käyttävänsä sitä päivittäin. Pakistanin ja Suomen aikaero on vain kolme tuntia.

Tuoreet vihannekset ja hedelmät ovat ainoita, joita Nadeem Masih kaipaa synnyinmaastaan. Tai kun kysymällä kysyy, niin hän kertoo kaipaavansa yhteisöllisyyttä. Pääosa pakistanilaisista on muslimeja, mutta Masih oli ja on kristitty.

— Pakistanissa oli aina kirkko täynnä väkeä, kun taas täällä ei jumalanpalveluksissa näy paljonkaan ihmisiä. Minä käyn jumalanpalveluksissa niinä sunnuntaina, kun minulla on iltavuoro.

Masihista olisi mukava olla töissä seurakunnassa. Työ ravintoloissa ei aina ole niin mieluista, koska siellä on meteliä ja humalaisia. Masih on vapaa-ajallaan järjestänyt Hämeenkylän kirkolla tapahtuman, jossa hän tarjosi pakistanilaisen aterian. Tuotto siitä meni lähetystyöhön.

— Ruoka tehtiin enoni ravintolassa. Tarjosin riisiä, curry-kanaa ja naan-leipää. Ruoassa oli tietenkin itse tehdyt mausteet. Kun käyn Pakistanissa, tuon sieltä mausteita mukanani. Ja vanhempani lähettävät niitä.

Työnsaanti Pakistanissa on vaikeaa, eikä Masih ei ole ajatellut muuttaa sinne takaisin. Hän kuitenkin kaipaa Pakistanin talvia, jotka ovat samanlaisia kuin meidän kesämme. Lapset pitävät kovasti Suomen lumesta, mutta Masihia perheauton lumesta putsaaminen hiukan rasittaa.

— Mutta sisällä on lämmin, pakkanen ei pure, sanoo mies ja hymyilee leveästi.

Kielikurssi suoritettu

Olga Zakharova muutti Pietarista Suomeen kaksi vuotta sitten kesällä. Hän meni naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Heidät vihittiin Haikon kartanossa.

Zakharova on opiskellut suomen kieltä vuoden verran Vantaan aikuisopistossa. Työharjoittelussa hän oli Vantaankosken seurakunnassa.

— Alussa suomen kielen opiskelijaryhmä oli iso, mutta jotkut lopettivat kesken. Minä olin kolme kuukautta työharjoittelussa Martinristin kahvilassa. Tarjoilin kahvia ja voileipiä vanhemmille ihmisille, kertoo Zakharova.

Nyt kielikurssi on käyty ja Zakharova tarvitsisi työpaikan. Hän haluaisi töihin kauppaan, kassalle tai myyjäksi. Erityisesti häntä kiinnostaisi työ eläinkaupassa. Hänellä itsellään on kissa ja sen kolme pentua. Mutta Zakharova haluaisi myös vielä opiskella ja kehittää itseään. Hän sanoo, että Suomessa se on helpompaa kuin Venäjällä.

Zakharova pitää Suomesta paljon. Kiitosta saavat myös maan kansalaiset.

— Suomalaiset hymyilevät aina. Suomalaiset ovat myös aina huomaavaisia ja sanovat kiitos. Ilmapiiri Suomessa on hieno.

Zakharova pitää myös siitä, että Suomessa on niin puhdasta. Hänen mielestään täällä on kaikki hyvin.

— En näe huonoja asioita Suomessa. Venäjällä on huono palkka, Suomessa on hyvä palkka, hän vertaa.

Venäjälle jäivät Olga Zakharovan 20-vuotias poika sekä eläkkeellä olevat isä ja äiti. Koti-ikävää hän ei sano tuntevansa. Ja jos ikävä iskee, Pietariin ei ole pitkä matka. Sukulaisiin hän pitää yhteyttä puhelimella. Zakharovan poika on armeijassa ja suunnitelmissa on, että hän tulisi sen jälkeen Suomeen.

— Kun kerroin äidilleni, että muutan Suomeen, äiti oli iloinen ja sanoi, että ”hyvä tyttö”. Ja poika ymmärsi, että minulla on oma elämä, niin kuin hänelläkin, Zakharova kertoo.

Zakharovan äiti ihastui Suomessa vieraillessaan varsinkin Alahärmässä olevaan kesämökkiin. Olga ja hänen äitinsä pitävät molemmat uimisesta ja metsässä kävelemisestä. Ja äiti pitää siitä, kun mökillä ”on niin sinistä”. Mökillä ollessaan Zakharova pääsee puhumaan myös omalla äidinkielellään, sillä paikkakunnalla asuu Venäjältä muuttanut nainen. Myös hän on suomalaisen miehen kanssa naimisissa. Tämä Zakharovan ystävä työskentelee paikallisessa kahvilassa ja valmistaa siellä venäläistä ruokaa.

Sen lisäksi, että suomalaiset ovat Zakharovan mielestä huomaavaisia, on hän huomannut meissä toisenkin piirteen.

— Suomalaiset tykkäävät tehdä töitä. Ensin tehdään töitä ja sitten mennään baariin. Jos siitä tulee iloiseksi, niin miksi ei?

Olga Zakharova pitää matkustelemisesta, lukemisesta ja kävelemisestä. Hänen lempimatkakohteensa on Egypti, jossa hän kävi viimeksi noin kuukausi sitten. Egyptistä hän pitää siksi, että siellä on hyvä palvelu ja siellä paistaa aina aurinko. Venäjälle takaisinmuutto ei ole Zakharovalla mielessä.

— Muuttaisin takaisin? Eeeei! Siellä on kallista ja ihmiset eivät ole iloisia ja se ärsyttää. Ikävöin vain poikaa ja vanhempia, mutta vanhempani eivät muuttaisi tänne, he ovat jo vanhoja. Vain nuoret tulevat tänne, koska he oppivat vielä uusia asioita.