Vantaaltakin löytyvä Tammisto on Suomessa yli 700 ihmisen sukunimi.
Vantaalaisia sukunimiä
Hakkila Havukoski Ilola Jokiniemi Jokivarsi Keimola Kivistö Leppäkorpi Linnainen Louhela Luhtaanmäki Länsimäki Matari Metsola Myllymäki Nikinmäki Ojanko Pakkala Päiväkumpu Rekola Riipilä Tammisto Vaarala Vallinoja Vapaala Varisto Viertola Vierumäki Viinikkala
JKr-palstalla kerrottiin joitakin viikkoja sitten sukunimistä. Jutussa todettiin Hämäläisen olevan Vantaan yleisin sukunimi ja valiteltiin, etteivät selkeästi vantaalaisiksi miellettävät paikannimet kuten Korso, Tikkurila tai Myyrmäki ole vielä muotoutuneet sukunimiksi asti. Kiitos tarkkaavaisten lukijoiden ja väestörekisterikeskuksen nimipalvelun, Vantaan Lauri joutuu ilokseen toteamaan olleensa väärässä.
Vantaalaisuuteen viittaavia sukunimiä on runsaasti, mutta monet niistä vaativat hyvää paikallistuntemusta tai ovat paikannimiä muuallakin. Nimipalvelun mukaan ainakin oheisen listan sukunimet ovat myös paikan- tai kaupunginosan nimiä Vantaalla. Edelleen jäämme kuitenkin odottamaan, koska saamme tavata ensimmäisen Maija Marjavantaalaisen tai Kalle Kartanonkosken.
Jaa tämä artikkeli: