null Vantaalla annettiin Yhteisvastuukeräykselle 116 000 euroa

Yhteisvastuulle kerättiin myös Ikealla. Kuva: Markku Mattila.

Yhteisvastuulle kerättiin myös Ikealla. Kuva: Markku Mattila.

Vantaalla annettiin Yhteisvastuukeräykselle 116 000 euroa

Yhteisvastuukeräys tuotti tänä vuonna Vantaalla lähes 116 000 euroa. Tuotto parani edellisestä vuodesta noin 15 000 eurolla. Viime vuosina keräystulos on Vantaalla vaihdellut 86 000 ja 100 800 euron välillä. Tämän vuoden tuloksen ylittää vain vuoden 2010 keräystulos, joka nousi 150 000 euroon Haitissa juuri keräyksen edellä tapahtuneen maanjäristyksen takia.

Parhaaseen tulokseen Vantaalla pääsi Hakunilan seurakunta, jonka keräysalueelle kuuluu muun muassa Ikean kauppakeskus, jossa kerääjät saavat tavallisesti hyvän tuloksen. Vantaankosken seurakunta ylitti oman tuottonsa viime vuodesta reilusti, seurakunnan tämän vuoden keräystuotto on yli 30 000 euroa. Yksi onnistuneen keräyksen voimannäyte oli toukokuussa toteutettu golf-tapahtuma.

-Tavoite oli tuplata tulos, mutta nyt onnistuttiin jopa paremmin. Pohjana on hyvä perustyö ja tämän vuoden uudet onnistuneet ideat, kertoo Vantaankosken seurakunnan kirkkoherra Hannu Pöntinen.

Tulevan keräyksen tavoitteet ovat Vantaankoskella jo selvät.

-Pyrimme vielä isompaan tulokseen. Ajatus on saada tapahtumasta yhteisöllisempi ja pohtia erilaisia yhteistyömahdollisuuksia. Keräys tapahtumineen on myös hauska asia, siinä sivussa tuotetaan rahallista tukea. Täytyy olla rohkeutta käyttää erilaisia ideoita.

Vantaalla kokeiltiin myös uudenlaista keräystapaa. Seurakuntalehti Vantaan Laurin Facebook-sivuilla kerättiin tykkäyksiä ja niiden mukaan lahjoitettiin keräykselle 500 euroa.

Ajankohtainen keräyskohde

Koko maassa keräys tuotti reilut 4,1 miljoonaa euroa. Varoilla torjutaan ylivelkaantumista Suomessa ja tuetaan pienrahoitustoimintaa Ugandassa. Tulos laski viime vuodesta

-Keräyskohde oli hyvin ajankohtainen. Monet suomalaiset painivat henkilökohtaisten talouson-gelmien kanssa. Kävikö nyt niin, että talouden synkät näkymät saivat ihmiset ajattelemaan enemmän omaa selviytymistään kuin vaikeuksissa olevia lähimmäisiään, Yhteisvastuun keräys-johtaja Tapio Pajunen pohtii.

Keräystilitys luovutettiin 15.11. keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyön ja katastrofiavun (60 %), Takuu-Säätiön (20 %), Kirkon diakoniarahaston ja hiippakuntien (10 %) sekä seurakuntien diakoniatyön (10 %) kesken.

Vuoden 2013 Yhteisvastuukeräys auttaa yksinäisiä vanhuksia Suomessa ja Kambodžassa. Keräys käynnistyy sunnuntaina 3.2.2013 tv-jumalanpalveluksella Pyhän Annan lastenkirkosta. Saarnan pitää Irja Askola.

 

www.yhteisvastuu.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.