null Vantaan herättäjäjuhlien logo julkistettiin talviveisuissa

Vantaan vuoden 2016 herättäjäjuhlien logo.

Vantaan vuoden 2016 herättäjäjuhlien logo.

Vantaan herättäjäjuhlien logo julkistettiin talviveisuissa

Taivaan ja maan kansalaisuus ja vantaalainen todellisuus, johon kuuluu muuttoliike ja hyvät yhteydet eri puolille maailmaa, yhdistyvät Vantaan vuoden 2016 herättäjäjuhlien logossa. Logo julkistettiin Vantaalla pidettyjen talviveisuiden kirkkokahveilla sunnuntaina 15.3.

Tamperelaisen Mainoskentän AD:n Irina Nurmen suunnittelemassa logossa näkyy passileima ja lentokoneleima, jonka alla lukee herättäjäjuhlat Vantaa 8.–10.7. 2016. Kaksiosaisen tunnuksen osia voidaan käyttää yhdessä tai erikseen.

Logossa on rosoisuutta ja urbaaniutta ja se kytkeytyy juhlan sanalliseen tunnukseen Kahden maan kansalainen. Tunnus on herättäjäjuhlilla käytettävästä laulukirjasta, Siionin virsistä, virrestä numero 312.

– Kuulin, että tunnusta ehdotti alun perin juhlatoimikunnan helluntailaisjäsen. Ilahduin siitä kovasti, sillä herättäjäjuhlat ovat yhteisyritys. Tulin tänne kirkkoon veisaamaan Siionin virsiä, joista pidän, kertoo yksi talviveisuiden osanottaja, eläkeläispastori Erkki Halme Myyrmäestä.

Talviveisuihin osallistui yli 1250 henkeä

Talviveisuut oli osa Vantaan tulevien juhlien valmistelua. Pyhän Laurin ja Myyrmäen kirkoissa kahtena päivänä pidetyn tapahtuman yhteenlaskettu osallistujamäärä oli 1256 henkeä.

Runsas osallistujamäärä lupaa hyvää varsinaisille juhlille, jonne odotetaan saapuvan 30 000–40 000 henkeä eri puolilta Suomea ja pääkaupunkiseudulta. Juhlajärjestelyissä ovat mukana Vantaan seurakunnat, Vantaan kaupunki ja Herättäjä-Yhdistys. Juhlat ovat luterilaisen kirkon toiseksi suurimman herätysliikkeen eli herännäisyyden kesäjuhlat.

Vantaan talviveisuiden päätösseurojen puheissa korostui avara armon sanoma. Niin Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen, Vantaankosken kirkkoherra Hannu Pöntinen kuin Hämeenkylän kirkkoherra Jukka Nevala rohkaisivat kuulijoitaan luottamaan Kristukseen. Hänen seuraajikseen mahtuvat kaikenlaiset kulkijat.

– Niin pienet kuin suuret, heikot ja vahvat. Päämäärä on yhteinen, toivo ja perille taivaaseen pääseminen, totesi Simo Juntunen.

Tulevien herättäjäjuhlien eri tehtäviin tarvitaan jopa 1500 talkoolaista. Talkoolaiseksi voi jo ilmoittautua osoitteessa vantaa.suurellasydamella.fi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.