Vantaan kirkkovaltuuston päätös lähetysmäärärahojen jaosta syytä kumota
Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto teki joulukuussa seurakuntien vuoden 2013 budjettiin liittyvän päätöksen, jossa se siirsi päätösvallan lähetysmäärärahoista kirkkoneuvostolta itselleen.
Johanna Korhonen, Pentti Puoskari, Hanna Mustonen ja Annika Lappalainen tekivät Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen, jossa katsotaan päätöksen syntyneen virheellisessä järjestyksessä.
Valituksen mukaan muutos on ristiriidassa yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön kanssa. Valtuuston pitäisi ensin muuttaa ohjesääntöä ja vasta sitten niin halutessaan ottaa lähetysmäärärahoista päättäminen itselleen.
Yhteinen kirkkoneuvosto esittää 26.2. kokoontuvalle kirkkovaltuustolle, että se toteaa virheellisen menettelynsä ja kumoaa tekemänsä päätöksen.
Samassa joulukuun kokouksessa kirkkovaltuutettu Matti Sollamo teki ehdotuksen kirkkoneuvoston ohjesäännön muuttamisesta. Muutosehdotus oli keskiviikkona esillä yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa, mutta se palautettiin vielä perusteellisempaan valmisteluun.
Teksti: Pauli Juusela
Jaa tämä artikkeli: