Vantaan seurakunnille tiukka säästöohjelma
Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi tiistaina tilinpäätöksen, joka on yli 3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tilinpäätös ei kuitenkaan kerro totuutta seurakuntien taloudesta, sillä ylijäämä perustuu omaisuuden myyntiin. Verotulot laskivat viime vuonna yli neljä prosenttia.
Seurakuntien taloustilanne heikkenee lähivuosina nopeasti. Yhteinen kirkkoneuvosto sai siksi keskiviikkona tiedoksi taloustyöryhmän raportin, joka on käytännössä viiden vuoden säästöohjelma. Henkilökunnalle raporttia esiteltiin kahdessa tiedotustilaisuudessa viime viikolla.
Vantaan seurakuntien yhtymänjohtajan Juha Tuohimäen mukaan lomautuksia ei nyt ole tulossa ja seurakunnilla on vaihtoehtoja taloustilanteensa korjaamiseen. Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Matti Sollamo, joka toimi työryhmän puheenjohtajana, kiteyttää, että seurakuntien on pystyttävä vähentämään nopeasti kiinteistöjä ja karsimaan investointeja, jotta vältettäisiin irtisanomisia.
Taustalla jäsenten väheneminen ja taloustaantuma
Tilanteen taustalla on osin talouden taantuma, mutta ennen kaikkea seurakuntien jäsenmäärän väheneminen. Viimeisten neljän vuoden aikana jäsenmäärä on vähentynyt 4000 hengellä. Vaikka kirkosta eroaminen on nyt hidastunut, muuttoliike on seurakunnille epäedullinen. Vantaalle muuttaa paljon maahanmuuttajia ja muualla Suomessa kirkosta eronneita ja pois puolestaan seurakuntien jäseniä.
Seurakuntien taloutta heikentävät myös jatkuvasti kasvavat eläkemenot. Kirkollisveroa ei kuitenkaan olla korottamassa, vaikka se on Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla maan halvin eli 1 prosentti.
Taloustyöryhmän raportin mukaan seurakuntien on vuoteen 2018 mennessä vähennettävä henkilöstöään noin 20 henkeä vuodessa, ellei kiinteistöjä pystytä vähentämään etuajassa. Tämä tarkoittaisi noin viidennestä henkilökunnasta, eikä se onnistu ilman irtisanomisia ja toiminnan vähentämistä.
Säästöjä haetaan kiinteistöistä
Taloustyöryhmä kuitenkin linjaa, että säästöjä haettaisiin enemmän kiinteistöistä nopealla aikataululla. Näin henkilöstöleikkaukset jäisivät pienemmiksi ja seurakuntien palvelutaso säilyisi parempana.
Määrällinen tavoite on vähentää tiloja 20–25 prosenttia. Vaaralan kirkko ei siis jää ainoaksi tilaksi, josta Vantaan seurakunnat luopuvat. Arvioitavien kiinteistöjen listalla on seurakuntakoteja, pienempiä toimipisteitä, molemmat kurssikeskukset ja mahdollisesti myös Kivistön kirkko, jonka tilalle voisi tulla uusi ja edullisempi tila. Myös Tikkurilassa sijaitsevasta seurakuntien virastotalosta luopumista ehdotetaan harkittavaksi.
Tikkurilan nyt tyhjilleen jäävän kirkon tilalle rakennettava kirkko on investoinneista suurin, noin yhdeksän miljoonan hanke. Muuten tehdään lähinnä pakollisia korjaustöitä, kuten Hämeenkylän ja Pyhän Laurin kirkon kunnostamiset. Helsingin pitäjän hautausmaata on välttämätöntä laajentaa.
Taloustyöryhmän lista on ehdotus. Päätökset kustakin tilasta tehdään erikseen. Tiloille etsitään myös yhteiskäyttöä esimerkiksi kaupungin kanssa.
Teksti: Pauli Juusela
Jaa tämä artikkeli: