Vapaaehtoistyö on arvojen elämistä todeksi
Henrietta Grönlundin väitöstutkimus porautui vapaaehtoistyön motiiveihin ja merkityksiin tekijän kannalta.
Teksti Salla Korpela
Kuva Sirpa Päivinen
– Näyttäisi siltä, että arvot korostuvat etenkin meillä Suomessa. Jossain muualla, kuten vaikkapa Amerikassa, vapaaehtoistyöhön ryhdytään useammin myös siksi, että se näyttää hyvältä ansioluettelossa ja sitä kautta saa hyödyllisiä kontakteja.
Tutkimuksessaan Volunteerism as a Mirror of Individuals and Society: Reflections from Young Adults in Finland (Vapaaehtoistoiminta yksilön ja yhteiskunnan peilinä) Grönlund tutki nuorten aikuisten arvoja ja identiteettejä suhteessa vapaaehtoistoimintaan.
Tutkimuksen aineistoina olivat 24 elämänkaaritemaattista haastattelua sekä kaksi kyselyaineistoa: 13 maassa lähes 10 000 yliopisto-opiskelijalta kerätty aineisto sekä 2000-luvun puolivälissä tehty Urbaani usko -tutkimuksen kyselyaineisto, jossa kyseltiin tuhannelta 20–39-vuotiaalta pääkaupunkiseudun asukkaalta heidän suhteestaan kirkkoon, uskoon ja myös vapaaehtoistyöhön.
Vapaaehtoistyöksi määritellään kaikki, mitä tehdään, oma perhe ja lähipiiri pois lukien, toisten tai yhteiseksi hyväksi ilman palkkaa tai pakkoa, joko organisoidusti tai omin neuvoin. Tällaista työtä tehdään paljon: Tutkimusten mukaan useampi kuin joka kolmas suomalainen käyttää aikaansa ja osaamistaan vapaaehtoistoimintaan. Se voi olla nappulaliigan valmentamista urheiluseurassa, puiston siivoamista, kaupunginosatyötä tai kuolevan rinnalla kulkemista saattohoidossa ja paljon muutakin.
Grönlundin tutkimuksen mukaan monet heräävät auttamiseen jonkin elämänkriisin myötä pohtiessaan, mikä heille on todella tärkeää. Joillekin se on tapa suuntautua uudelleen oman sisimpänsä mukaan silloin, kun he kokevat tehneensä jonkin virhevalinnan. Jotkut tulevat vapaaehtoistyöhön, koska oma ammatti ei suo riittävästi mahdollisuuksia toteuttaa sisäisiä kutsumuksia. Toisten auttamiseen suuntautuminen voi tarjota myös helpotusta ahdistukseen.
– Sisäiset motivaatiot näkyvät myös auttamisen tavoissa. Jotkut nauttivat siitä, että saavat olla ihmisten parissa, ja se riittää heille iloksi. Toiset ovat auttamisessaankin päämäärähakuisia: on saatava jotakin konkreettista aikaan, kuten vaikkapa rakennustalkoissa. Kaikkia tyylejä tarvitaan, Grönlund sanoo.
Julkisuudessa on puhuttu paljon sukupolvien ketjun katkeamisesta ja ihmisten välinpitämättömyydestä vanhusten yksinäisyyden edessä. Grönlundin tutkimuksen mukaan tilanne ei ole näin synkkä ainakaan nuorten aikuisten asenteiden tasolla.
– Kun heiltä kysyttiin, millainen vapaaehtoistoiminta kiinnostaa, vanhusten, vammaisten tai huono-osaisten auttaminen tuli toiseksi heti lasten ja nuorten jälkeen, Grönlund kertoo.
Auttajien kertomuksissa omat vanhemmat ja etenkin isovanhemmat korostuvat myös auttamisen esikuvina. Muistot aikaansaavista, anteliaista mummoista ja vaareista elävät vahvoina ja velvoittavina.
Vapaaehtoistoiminta ei ole menettämässä suosiotaan yhteiskunnan paineissa, pikemminkin päinvastoin. Henrietta Grönlund toteaa, että se on eräänlainen pehmeiden arvojen turvakeidas ja osa samaa ilmiötä kuin downshifting ja kotoilu, eli kotona oman perheen ja ystävien kanssa viihtyminen ja keskittyminen arkiseen hyvinvointiin.
– Nykyisin julkisellakin sektorilla vallitsevat kovat arvot ja mediassa esitetään erilaisia pudotuspelejä. Suurin osa ihmisistä ei sisimmässään arvosta sellaista. Vapaaehtoistyö avaa kaikille halukkaille matalan kynnyksen väylän toteuttaa oikeiksi kokemiaan tavoitteita, Grönlund sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
"Jokaisesta on tähän, kun on avoimin mielin" – kolme tarinaa itselle sopivan vapaaehtoistyön löytämisestä
Ajankohtaista Hyvä elämäVapaaehtoistoimintaan voi päätyä monta eri tietä. Ujo sai kutsun mukaan kuntosalilla.