Vartin retriitti: Ehjä elämä
Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain raamatuntekstit kaikkia kohtaavasta tuomiosta, jossa tekemiset ja tekemättä jättämiset katsotaan, on vaikuttava. Lapsena pelkäsin sitä, pitkään torjuin sen. En ole vieläkään sen kanssa sinut, sillä en saa päähäni mahtumaan kahta kuvaa Jumalan valtakunnasta: avointa, tervetulleeksi toivottavaa kotiinpaluujuhlaa ja lopullista torjuntaa, jossa joillekin onnettomille osoitetaan ovea.
Jeesuksen rakastava Isä ei voisi olla tuntematta syvää myötätuntoa pois potkittuja tai matkalla eksyneitä kohtaan. Hän ehkä jopa kärsisi heissä ja heidän kanssaan niin kuin jo tässä elämässä sanotaan olevan.
Ehkä tähän kuvaan viimeisen päivän suuresta seulonnasta voi löytää toisenkin lähestymistavan. Kertomuksen mukaan niin hyvää tehneet ja vääryyksiä oikoneet kuin sellaisen unohtaneetkin ovat jälkeenpäin yhtä ihmeissään. Milloin me muka teimme tämän kaiken?
Ehkä elämä onkin kokonaisuus, ja me ilmennämme sen jokaisena päivänä sisintämme, arvojamme ja pyrkimyksiämme niin luonnollisesti, että jälkeenpäin se näyttää tapahtuneen kuin itsestään. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Jospa meidän ei tarvitsekaan ryhtyä omaa taivaspaikkaa ostaviksi hyväntekijöiksi vaan antaa meissä jo liikkeellä olevan kasvun ja uudistuksen vain tapahtua.
Se on ehkä näin yksinkertaista: ihminen voi elää ainutkertaista elämäänsä Jumalan läsnäoloon ja rakkauteen luottaen niin syvästi ja laajasti kuin ikinä kykenee, kunhan muistaa kunnioittaa muiden ihmisten yhtäläistä oikeutta samaan.
Jaa tämä artikkeli: