null Vartin retriitti: Hyvän ja Pahan taistelu

Kuva: Lotta Numminen

Kuva: Lotta Numminen

Hengellisyys

Vartin retriitti: Hyvän ja Pahan taistelu

Sodat eivät syty taivaassa, vaan ihmiset päättävät tarttua aseisiin.

Hyvän ja Pahan kosminen taistelu on tuttu kirjallisuudesta ja elokuvista. Pahuuden voimat liittoutuvat ylivoimaiselta näyttäväksi viholliseksi. Hyvän taistelu näyttää toivottomalta, mutta lopulta Paha kukistetaan. Tämä ehdottoman mustavalkoinen asetelma on osa ihmiskunnan yhteistä perintöä. Ihmisyyteen kuuluu ajatella olevansa hyvän puolella.

Raamatun kosmisessa taistelussa Hyvän ja Pahan välillä Hyvän joukkoja johtaa arkkienkeli Mikael ja Pahan joukkoa saatana. Taistelu taivaassa on jo voitettu, mutta se jatkuu maan päällä. Voitto on tulossa, mutta sota ei ole ohi. Tässä ajassa olemme keskellä sodan loppunäytöstä.

Nykyihmisen järki epäilee kosmisten voimien olemassaoloa. Sodat eivät syty taivaassa, vaan ihmiset päättävät tarttua aseisiin. Sääilmiöt voivat aiheuttaa kadon, mutta vääristynyt maailmankauppa aiheuttaa nälänhädän. Toisaalta kerran toisensa jälkeen kysymme ihmisen pahuuden, julmuuden ja piittaamattomuuden äärellä, miten tämä voi tapahtua meidän maailmassamme.

Kyse ei ole siitä, onko jossakin tässä universumissa tai sen ulkopuolella Hyvän ja Pahan taivaallinen sotanäyttämö. Eikä kysymys ole siitäkään, millainen uniformu itse kullakin on päällä. Meille kysymys on siitä, kumpaa mahtia tekomme edustavat. Pyrinkö edistämään hyvää vai pahaa, rakkautta vai vihaa?

Usein teemme sitä pahaa, mitä emme tahdo. Onnistuneina ja epäonnistuneina saamme kääntää katseemme Raamatun Hyvän ja Pahan taistelun ratkaisuun Golgatalla: Kristuksen kuolemassa on saatanan tappio.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.