null Vartin retriitti: Ihmeellinen eväspussi

Kuva: Lotta Numminen

Kuva: Lotta Numminen

Hengellisyys

Vartin retriitti: Ihmeellinen eväspussi

Kesken kaiken siihen tulee pieni poika ja tarjoaa syötävää.

Lempihenkilöni Raamatussa on se nimeltä mainitsematon pikkupoika, joka toi eväänsä jaettavaksi, kun Jeesuksen oppilailla oli ruokittavanaan viisituhatpäinen joukko nälkäisiä seuraajia. He olivat kuulleet Jeesuksen tekemistä ihmeistä ja halusivat nähdä niitä omin silmin lisää.

Porukka oli ollut liikkeellä jo pitkään. Jeesuksen oppilaat hermoilivat, että millä nämä kaikki muka ruokitaan, kun rahat riittävät hädin tuskin oman väen leipään.

Kesken kaiken siihen tulee pieni poika eväspussinsa kanssa ja tarjoaa jaettavaksi viittä ohrarieskaansa ja kahta paistettua kalaansa. Äiti oli ne pakannut mukaan ja pussannut otsalle pojan lähtiessä kohti päivän seikkailuja.

Pieni poika ei ollut vielä oppinut laskelmoimaan ja murehtimaan. Kuultuaan opetuslasten hermoilun leivän riittämisestä hän teki voitavansa. Hänellä oli syötävää yllin kyllin.

Hän auttoi, kun kerran apua tarvittiin. Lapsen viattomuudella.

Jeesus ei hänen eväitään vähätellyt. Hän otti leivän, kiitti, siunasi ja jakoi. Ja jakoi. Ja jakoi.

Sellaista on elämän leipä.

Jotkut ovat selittäneet viiden leivän ja kahden kalan ruokkimisihmettä sillä, että pienen pojan vilpitön avokätisyys antoi esimerkin muillekin. Että pojan perässä alkoivat aikuisetkin raottaa eväslaukkujaan ja jakaa leipiään ja kalojaan ja juustojaan ja oliivejaan niille, jotka olivat lähteneet liikkeelle heikommin eväin.

Niin tai näin, kyllä sekin ihmeestä käy, että ihmiset kääntyvät toisiaan kohti ja alkavat jakaa omastaan niille, joilla ei ole.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.