Vartin retriitti: Jos rakastaisin
Jos rakastaisin Jumalaa yli kaiken, mikään päivä ei saisi minua pelkäämään ja lamaantumaan. Voisin luottaa häpeää tuntemattoman lapsen lailla siihen, että olen rakastettu. Jumala ei jätä.
Kun Jumala katsoo minuun, hän rakastaa näkemäänsä. Ihminen on hänen ilonsa – minäkin.
Jos katselen maailmaa Jumalan tavoin, näen
kärsimyksen, monenlaisen tuulen tavoittelun, mutta myös arjen kauneuden ja urheuden. Näen ihmisen teot, mutta myös hänen historiansa, syynsä ja rajoituksensa. Silloin minäkään en tuomitse.
Kun luotan Jumalan lailla, annan toisen kulkea rauhassa tietään. Uskon, että hän löytää etsimänsä ilman minun opastustani.
Jos rakastaisin itseäni, uskaltaisin enemmän, selittelisin vähemmän ja näkisin tarkemmin. Silloin en pelkäisi kasvojeni menettämistä ja epäonnistumisen tunnustamista.
Voisin pahankin päivän tullessa sanoa luottavaisesti: Minä en tiedä, mitä tästä tulee, mutta anna sinä minulle rauhasi. Anna malttia istua alas ja kuulostella, mihin suuntaan elämä avautuu.
Itseäni rakastaessa en suostu ahtaaseen tilaan, en anna toisten määrätä, mikä minulle sopii. Haluan elää itse oman elämäni, tehdä siitä niin hyvän kuin on mahdollista. Suostun olemaan onneni arvoinen.
En myöskään pelkää toisten läheisyyttä ja syvää kohtaamista. Vähitellen rakkaus poistaa pelon ja antaa olemiseen keveyttä ja huumoria. Se puolestaan lisää uskallusta.
Jos sitten rakastaisin myös sinua niin kuin itseäni, ymmärtäisin, että sinä olet minä. Sinun tilasi avartuminen ei ole minulta pois. Me olemme yhtä.
Jaa tämä artikkeli: