Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Kätkössä olen aidoimmillani
Paasto voi valaista tien kohti sitä vähää, mikä on tärkeää.
Laskiaisen nimen alkuperä saattaa juontaa ajatuksesta laskeutua paastoon. Ajatus tuntuu hyvin sopivalta. Kunpa voisi karistaa harteiltaan kaikki taakat ja vain vähetä, hiljentyä, sulkeutua paaston äärelle.
Kristittyjen yhteisessä, jaetussa muistissa on kuva Jeesuksesta vaeltamassa Jerusalemiin kohti kohtalonsa täyttymistä, ristiä ja pääsiäisen aamua. Kuinka hän vähitellen väheni, jätti taakseen saavuttamansa edut, lisääntyvän kansansuosion, ihailijat, maineensa erinomaisena puhujana ja ihmeellisenä parantajana, vaikutusvaltansa suuriin joukkoihin. Verkostonsa, mahdollisuutensa, vapautensa. Lopulta myös perheensä ja ystävänsä.
Rakkauden uhritie, tie ristille vaati syvään sisäiseen yksinäisyyteen käymistä. Piti torjua paljon toisarvoista ja näennäisen hyvää, mutta myös yhteyttä ja rakkautta, joita ihmisen sydän kaipaa. Jeesus oli ja eli elämänsä sisäisesti yksin. Sitä yksinäisyyttä hän vaali. Yksinoloa Jumalan edessä.
Ehkä se teki hänet vapaaksi rakastamaan. Ehkä se auttoi häntä sitoutumaan kutsumukseensa.
Paastoon laskeutuminen voi kutsua avautumaan hyvälle sisäiselle yksinäisyydelle. "Vain vähän on tärkeää, tai yksi ainoa", sanoi Jeesus ystävälleen Martalle. Toivon, että paasto voisi valaista tuota tietä kohti sitä vähää, mikä on tärkeää. Kun tiedän, että kukaan ei näe, kun olen kätkössä, olen aidoimmillani. Rukouksen hapuilevat sanat ovat paljaita. "Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa", sanoo Jeesus Vuorisaarnassa.
Jaa tämä artikkeli: