Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Kiitos elämästä
On totta, me kaikki kuolemme joskus. Mutta sitä ennen on elämä. Jokainen päivä on ihme.
Kysyin äsken 93-vuotiaalta äidiltäni, miltä hänestä tuntuu, kun vuosia ei ole enää paljon jäljellä. Hän totesi tyynesti: "Eihän siinä mitään ihmeellistä ole. Olen vain kiitollinen siitä, että vielä tämänkin aamun sain nähdä. Olisi kyllä mukavaa elää vielä vuoden päivät ja nähdä Suvin pääsevän ylioppilaaksi."
Kun itse tutkin elämääni, kiitollisuus menneestä sekoittuu usein toiveisiin ja jäljellä oleviin tavoitteisiin. Elämä tuntuu olevan vielä vajaa, ikään kuin matka olisi yhä kesken. Ajatus oman minuuden ja historian menettämisestä ja elämän loppumisesta ahdistaa. En ole päässyt samaan, mihin äitini.
Chileläinen laulaja ja lauluntekijä Violeta Parra on tunnettu upeasta laulustaan Gracias a la vida (Elämälle kiitos). Hän tiivisti lauluunsa elämännäkemyksen, joka koskettaa syvältä.
Parra sitoo laulussa itsensä osaksi ihmisten yhteisöä, osaksi tätä käsillä olevaa elämää, katsomaan, rakastamaan ja lumoutumaan.
"Elämälle kiitos, sain siltä paljon, kun sain siltä naurun, sen vierelle itkun. Niin erotan selvään onnen ja tuskan, jokaisen laulun läikkyvän pohjan, yhteisen laulun, jota itsekin laulan."
Kuuntelen ja alan ymmärtää: Itse elämä on ihme. Jokainen päivä. Kiitos äiti. Kiitos myös Jumala, sinä elämän hyvä perusvoima.
Jokainen ihminen on ihme, olemattomuudesta tullut ja tuntemattomaan menevä. Silti Jumalan heijastuskuva.
On totta, että yhtenä päivänä me kaikki kuolemme. Mutta sitä ennen ovat kaikki ne ihmeelliset päivät, jotka elämä elettäväksi tuo.
Jaa tämä artikkeli: