Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Kutsu vapauteen
Ei enää kahlitsevia sääntöjä.
Seurakuntanuori oppi 1960-luvulla nopeasti, että kristityn elämän ydin oli Jeesuksen seuraaminen. Mitä se tarkoitti käytännössä, oli jo epäselvempää. Joka tapauksessa oli sääntöjä, joiden ohittaminen ei tiennyt hyvää. Onko tanssi syntiä, oli vakiokysymys rippikouluissa. Avoliitto aiheutti vanhemmille ahdistusta ja selittelyä sukulaisille. Viinilasillinen oli rohkea valinta.
Yhteistä Jeesuksen lähettiläänä olemisen ja seuraamisen säännöille oli se, että ne tulivat ihmisen ulkopuolelta. Jossain oli joku tai joitakin, jotka tiesivät. Taipuisilla ja epävarmoilla oli helpompaa kuin muilla.
Ajatus siitä, että ihminen itse olisi vastuussa omasta elämästään, oli vasta idullaan. Meni vuosia, osin vuosikymmeniä, ennen kuin oli valmis allekirjoittamaan tällaisenkin lauseen: "Osallistun elämäni tapahtumien synnyttämiseen ja saan tuloksia, jotka jokin osa minussa on valinnut, tiedostin sitä tai en. Menneisyys, tämä päivä ja tulevaisuus – olen osallinen niihin kaikkiin."
Miten suuri itsenäisen ihmisen vastuu.
Kun aikuinen seuraa Jeesusta, hän ei seuraa itsensä ulkopuolista lähettäjää. Yksi kiehtovimmista kristinuskon opetuksista onkin seuraajan ja lähettäjän elämän ja kohtalon yhteys: "Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä" toteutuu elämämme, teemme valintamme, toivomme ja uskomme.
Seurattava ei ole ulkopuolinen. Hän elää meissä ja meidän kauttamme. Hänessä me elämme, toivomme ja kuolemme.
Ei enää kahlitsevia sääntöjä, vaan vapaus. Ja rakastavasta mielestä nouseva uskallus.
Jaa tämä artikkeli: