Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Maria, kuule meitä
Tartun kynttilään ja sytytän sen.
Katson Marian patsasta. Pinta on sileä ja liikkumaton, mutta siihen heijastuu kynttilöiden valo. Niin monta ihmistä on pysähtynyt tähän, sytyttänyt tuohuksensa ja avannut mielensä. Kuule meitä, auta minua, rukoile puolestamme, kun kuoleman hetki tulee. Ihmisen toivo.
Kävelen ohi. Maria on minulle vaikea paikka. Mitä enemmän suitsutusta ja kultaa, sitä kylmemmäksi muutun itse.
Tai ehkä ei sittenkään. Alkaa tuntua turhalta hiuksenhalkomiselta pohtia, tuliko arkkienkeli Marian luo ihan sananmukaisesti. Mitä tapahtui biologisesti, kun nuori nainen tuli raskaaksi? Haluaisinko todella tietää?
Marian ilmestyspäivän tekstissä pysähdyttää pari muuta seikkaa. Ne puhuvat minulle riippumatta siitä, missä tarkoituksessa enkelin käynnistä nuoren naisen luona alettiin aikoinaan puhua.
Ensiksikin: enkelin viesti on lohdullinen. Hän vakuuttaa Marialle, että Jumala on armollinen. Jumala on hänen kanssaan. Eikä vain hänen kanssaan, vaan Jumala muistaa koko hänen kansaansa.
Ja tämä sanotaan aikana, jolloin kansalla ei mennyt millään mittarilla katsoen hyvin.
Toiseksi: Maria aloittaa vastauksensa enkelille sanomalla "minä olen Herran palvelijatar". Minä olen. Minä tunnen itseni. Minä en pelkää Jumalaa. Minä tunnen hänet ja luotan häneen. Minä uskon, että tälle uudelle tuntemattomalle tielle kannattaa lähteä. Tapahtukoon niin.
Mitä muuta uuden tien alkaessa ihminen tarvitsee kuin tämän luottamuksen? Itsensä tuntemisen ja hiljaisen toivon.
Tartun kynttilään ja sytytän sen. Muista meitä.
Jaa tämä artikkeli: