Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Oman elämän totuus
Löytyi yksi maailma, yksi todellisuus, yksi elämä.
Kun olin lapsi, ajattelin kuin lapsi. Lapselle puhe Jumalan valtakunnasta tarkoitti pitkään sitä, että ensin eletään täällä, sitten joskus kuoleman jälkeen se valtakunta tulee – jos on tullakseen. Sinne oli parasta päästä, muuten kävisi huonosti. Mutta ihan vielä ei onneksi ole ollut mitään hätää.
Myöhemmin tapasin ihmisiä, jotka tiesivät tarkkaan, missä Jumalan valtakunnan rajat menevät jo tässä elämässä. Heidän puheittensa mukaan piti ajatella, uskoa ja elää oikein, muuten kävisi huonosti. Heidän varmuutensa nakersi joukkoon kuulumisen haluani.
Etsin mieluummin yksin. Valtakunta tuntui olevan kaukana eikä suuresti houkutellut.
Viimein pää alkoi selvitä. Ei ollutkaan kahta perättäistä todellisuutta: tätä elämäksi kutsuttua ja sitä toista, jonne oli parasta päästä.
Oli yksi maailma, yksi todellisuus, yksi elämä. Jumalan valtakunta oli kuin näkymätön lanka, joka oli kudottu kaikkeen, mitä ihmiselle tässä ja nyt tapahtui. Se oli kuin salaista toivoa.
Kun ihminen avautui elämälle ja etsi oman elämänsä totuutta, hän etsi samalla Jumalaa. Ja Jumala häntä.
Kun ihminen kääntyi toisen kaltaisensa puoleen, näki hänet eikä torjunut, hänen kauttaan palanen valtakuntaa tuli todeksi. Rakkaus sai muodon.
Kun ihminen tutki todellisuutta ympärillään, hän tutki Jumalan maailman olemusta. Kaikki mikä tässä maailmassa oli totta ja ihmiselle tapahtui, huusi taivaaseen asti. Mikään ei ollut tässä maailmassa Jumalalle vierasta ja yhdentekevää. Ihminenkin oli Jumalan ihminen. Joka ainoa, juuri sellaisena kuin oli.
Jaa tämä artikkeli: