Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Papin painoindeksi
Kirkon pitäisi olla ihan mitä vaan.
Kirkkoherranvirastoon soitti nuorelta kuulostava mies, joka halusi varata vihkipapin. Hänellä oli hyvin tiukat kriteerit siitä, minkälainen pappi on sopiva heidän juhlapäiväänsä. Papin piti olla nuorehko nainen, joka ei saanut olla ylipainoinen, koska se näyttää kuulemma rumalle hääkuvissa. Lisäksi pappi ei saanut olla kovin uskovainen. Jeesuksesta ei saanut vihkitoimituksessa puhua sanaakaan.
Kysyin varovasti, että minkä vuoksi ylipäätään haluatte mennä kirkossa naimisiin. Mies kertoi, että kirkko tarjoaa hääjuhlaan upeat puitteet ja siitä on hyvä lähteä sitten kavereiden kanssa bilettämään.
Haukoin puhelimessa henkeä nuoren miehen puheille. Totesin, ettei toimitusvuorossa ollut yhtään nuorta naista. Pappien painoindeksiä en alkanut edes arvailemaan. Mies vaikutti tuohtuneelta ja sanoi, ettei kirkko toimi kovin asiakaslähtöisesti, jos asiakkaiden toiveita ei toteuteta. Koska en voinut auttaa, mies sanoi eroavansa välittömästi kirkosta. Istuin pitkään hiljaa työpöytäni ääressä luuri kädessäni.
Hiljaisuuden keskeytti jälleen puhelimen ääni. Vastasin hieman arasti. Luurin toisessa päässä oli toinen nuori mies. Hän kertoi isänsä menehtyneen ja pyysi pappia siunaamaan vainajan. Kysyin toiveita siunauksesta. Hän kysyi vaisulla äänellä, että suostuuko kirkko siunaamaan, vaikka isä ei kuulunut kirkkoon. Vastasin, että jos se oli isän tahto, tietenkin me olemme saattamassa häntä viimeiselle matkalle.
Sovimme yksityiskohdista. Papin painoindeksiä ei kysytty. Oltiin ytimessä.
Jaa tämä artikkeli: