null Vartin retriitti: Sankari ratsastaa

Kuva: Lotta Numminen

Kuva: Lotta Numminen

Hengellisyys

Vartin retriitti: Sankari ratsastaa

Onneksi ihmiset eivät saaneet valita pelastajaansa.

Yhdysvalloissa äänestettiin presidenttiä. Oli aika valita sankarihahmo suuren kansakunnan tarinalle. Jotkut toivoivat pelastajaa. Monen kulttuurin kansoittamassa maassa oli kilpailevia versioita siitä, kuinka kansakunnan tarinan pitäisi jatkua. Äänestämällä ratkaistiin se, kenen kertomus voittaisi ja syrjäyttäisi toiset vaihtoehdot.

Meillä jokaisella on maailmasta oma kertomus, joka on ristiriidassa monen muun ajatusten kanssa. Kristinuskon kautta olemme liittyneet osaksi kertomusta, jonka yhtenä päähenkilönä on Jeesus. Jeesus ei varmasti voittaisi vaaleissa, jos sankarigalleriasta saisi valita ja äänestää. Hän ei välttämättä kelpaa kaikille kristityillekään juuri sellaisena kuin on.

Onneksi ihmiset eivät saaneet valita pelastajaansa. Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä sanotaan: "Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin." Tässä kertomuksessa sankari ratsastaa silmiemme edessä aasilla, vain kertoakseen, että on nöyrä. Lapset riemuitsevat ja parveilevat hänen ympärillään, spitaaliset ja prostituoidut etsivät hänen silmistään kadotettua ihmisarvoaan. Tämä tarina on kovin omalaatuinen. Ylhäiset joutuvat polvistumaan, viimeiset tulevat ensimmäiseksi. Sankari ei lyö ketään, mutta voittaa kuoleman. Se, mihin hänen seuraajiensa matkan piti päättyä, ei ole heidän tarinansa viimeinen luku. Lopussa avautuu tie uuteen elämään.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.