Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Seuraa omaa tähteäsi
Kirkkaus loistaa kuoleman varjon maahan.
Tähän aikaan vuodesta tähtitaivas näkyy selkeinä öinä kirkkaasti. Kun koiran kanssa kuljen pois kaupungin valoista, tähdet tulevat esiin pimeyden kätköistä ja kiinnittyvät näyttävästi taivaankanteen. Linnunrata liftareineen kertoo, miten pieni ihminen on. Ja kuitenkin, tähtitaivaan alla syntyy voimakas tunne, että joku pitää meistä huolen.
Ystäväni on valosuunnittelija ja ylistää usein suomalaista kaamosta. Hän ihmettelee ihmisten nurinaa säkkipimeistä illoista, sillä hänen mukaansa Pohjolan voima on juuri talven pimeydessä. Vasta pimeää vasten valo voi tehdä ihmeitä.
Joulun aika on suurta valon ja pimeyden leikkiä. Pyhät kirjoituksetkin puhuvat kansasta, joka pimeydessä vaeltaa. Juuri heille ja meille loistaa kirkkaus. Kuoleman varjon maahan loistaa kirkkaus.
Viivähdin kerran Sammatin hautausmaalla, jossa on Elias Lönnrotin hautakivi. Jyhkeässä paadessa on salaperäinen teksti: "Jokainen joka seuraa omaa tähteään, kuten itämaan tietäjät, päätyy lopulta seimen luo. Sieltä jokaiselle avautuu oman elämän tarkoitus."
Katson vielä tähtitaivasta. Voisiko olla niin, että minullakin olisi oma tähti, jota kannattaa seurata? Viekö se lopulta seimen luo? Onko minunkin elämälläni todella jokin tarkoitus?
Koiralla on kiire. Se suunnistaa nenällään. Minä katselen tähtiä ja odotan, että jokin niistä valitsee minut.
Jaa tämä artikkeli: