Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Sielumato
Totuuden Henki on virsistä rajuimpia.
Jotkin virret jäävät järjestelmään. Eivät välttämättä korvamadoiksi (vaikka usein niiksikin) vaan pikemminkin jonkinlaisiksi sielumadoiksi. Mutta toisin kuin loiset, sielumadot eivät ime kantajistaan elämää, vaan pikkuhiljaa, kuin huomaamatta, vuodattavat sitä niihin.
Totuuden Henki on virsistä rajuimpia, se menee suoraan ytimiin. Siinä on koko kristinusko kuvattuna muutamassa säkeistössä. Jumala itse valaisee meitä, kun me etsimme totuutta. Tie, toivo, totuus, sydäntemme valo, armo, voima.
Pyhä totuutemme.
Poistuttuaan tästä maailmasta — inhimillisesti katsoen liian varhain — Jeesus lähetti tilalleen Totuuden Hengen, puolustajan, jatkamaan siitä, mihin hän jäi.
Ja koska kristinuskon omituisen matematiikan mukaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi ja sama Jumala, niin tämä Totuuden Henki ei tarkoita mitään halpaa kopiota oikeasta Jeesuksesta. Kaivatessamme Totuuden Henkeä kaipaamme Jumalaa itseään. Totuutta, valoa, toivoa, armoa.
Ajatus toivosta ja totuudesta ravitsee sen sisintä, jonka sieluun on koulun aamuhartaudessa tai seurakunnan kerhossa virsimato pujahtanut.
Totuuden Henki on satusetä Topeliuksen kirjoittama virsi. Sama mies kirjoitti Välskärin kertomuksiin jesuiitoista karmean irvikuvan. Siksi on kiinnostavaa, että Totuuden Henki edustaa jesuiittojen hengellisyyttä jokseenkin puhtaimmillaan. "Kaikessa näytä käsiala Luojan" on kuin suora lainaus Ignatius Loyolan Hengellisistä harjoituksista.
Työtämme ohjaa. Tietomme siunaa.
Jaa tämä artikkeli: