Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Sinä lähdit pois
Nimesi hohtaa hautakivessä kauniin kultaisena ihan kuin omat kutrisi nuoruuskuvissa.
Viimeisellä kerralla olit hyvin levollinen. Ikään kuin matkasi olisi jo alkanut. Kun istahdin hoivakodin sängyn viereen, olit syvässä unessa. Säpsähdin, kun avasit silmäsi. Kiirehdin ottamaan kädestäsi kiinni, ja sinä hymyilit viimeisen kerran.
Et puhunut enää mitään. Katselin sinua pitkään silmiin. Annoimme rakkauden virrata välillämme. Tarjosin sinulle välillä vettä. Et enää huolinut. Kun vierailuni lopuksi vaivuit taas uneen, lauloin hauraalla äänellä sinun lempivirttäsi Mua siipeis suojaan kätke.
Kun suljin viimeisen kerran hoivakodin ulko-oven, tunsin kummallisen helpotuksen tunteen. Tiesin, ettei sinun tarvitsisi enää kauaa kärsiä. Kipu olisi pian poissa. Minun rukoukseni on kuultu.
Hoivakodin johtaja soitti seuraavana aamuna. Hän kertoi sinun nukkuneen pois rauhallisena, käpertyneenä kuin vastasyntynyt kohdussa. Elämän sitkeä ja seitinohut lanka oli viimein katkennut. Ja minä olin sanomattoman kiitollinen.
Seison juuri valmistuneen hautakivesi edessä. Nimesi hohtaa kauniin kultaisena ihan kuin omat kutrisi nuoruuskuvissa. Puiden huminassa kuulen naurusi suloista virtaa. Vaikka olenkin onnellinen, minulla on niin suunnaton ikävä. Silmäkulmista putoaa takin kaulukseen kaipauksen pisaroita. Voi kunpa kertoisit, minkälaista siellä vastarannalla on. Pidetäänkö sinusta huolta?
Sinä lähdit pois. Vanhuus ja elämän ihmeellinen matka veivät sinulta hengen. Minun sydämessäni sinä et kuole koskaan.
Jaa tämä artikkeli: