Kuva: Lotta Numminen
Vartin retriitti: Taivaassa ja maassa
Kokemus saa uskomaan elämän perimmäiseen hyvyyteen.
Kuulen sanoja, joista hohkaa läpi yksinäisyys, eristyneisyys, voimattomuus, viha ja pelko. Niitä ei ole edes kovin vaikea löytää – eikä niitä seuraavia tekoja.
Sanat luovat maailman ja rakentavat sitä. Kun moni maalaa todellisuutta samoin synkin ja vihaisin värein, alkaa pian tuntua siltä, että tässähän on kuva koko maailmasta. Meillä ei mene hyvin.
Kieltäydyn hyväksymästä tätä helvetillistä kuvaa maailmasta ja ihmisestä, vaikka tiedän, että sietämättömiä asioita tapahtuu. Ne on tunnustettava, mutta niiden edessä ei saa antautua.
Kieltäydyn käyttämästä elämääni kielteisten asioiden vatkaamiseen, varsinkin jos en voi niille mitään. Silti haluan nähdä tarkasti ja katsoa todellisuutta ilman ruusunpunaisia laseja.
Kieltäydyn ehdottomasti pessimismistä, sillä toivo ja välittäminen ovat läsnä lähempänä kuin uskoisikaan. Ne piiloutuvat juuri siihen elettävään elämään ja ihmisiin, jotka ovat lähellä.
Ihmisten tahto hyvyyteen jaksaa yllättää. Koettu myötätunto liikuttaa yhä kyyneliin – enemmän kuin pahuus – ja kokemus saa uskomaan elämän perimmäiseen hyvyyteen.
On totta, että ihminen osaa olla ihmiselle peto, mutta hän voi myös tehdä muutamalla sanalla todelliseksi toisen maailman, jossa on välittämistä, ystävyyttä ja avoimuutta. Siinä kaikkien on helpompi hengittää.
Jumalan ihmisten elämä on tarkoitettu laajenemaan ja syvenemään uskalluksessa ja hyvyydessä. Kun sellainen hetki on totta, tuntuu kuin taivas koskettaisi maata. Me tunnistamme vaivatta aidon elämän.
Jaa tämä artikkeli: