Vartiokylän seurakunta luopuu Matteuksenkirkosta Itiksen naapurissa
Anja Rjäppö on tullut Matteuksenkirkolle neulekahvilaan Herttoniemestä metrolla. Hän aikoo käydä neulekahvilassa myös jatkossa, vaikka matka hieman piteneekin, kun kahvila siirtyy parin kilometrin päähän metroasemasta. Kuva: Esko Jämsä

Anja Rjäppö on tullut Matteuksenkirkolle neulekahvilaan Herttoniemestä metrolla. Hän aikoo käydä neulekahvilassa myös jatkossa, vaikka matka hieman piteneekin, kun kahvila siirtyy parin kilometrin päähän metroasemasta. Kuva: Esko Jämsä

Vartiokylän seurakunta luopuu Matteuksenkirkosta Itiksen naapurissa

Toiminta vilkkaalla ja monikulttuurisella alueella jatkuu kuitenkin yhdessä ruotsinkielisen seurakunnan kanssa.

Matteuksenkirkolla Itäkeskuksessa on maanantaina aamupäivällä vilkasta. Aulan avoimessa kahvilassa luetaan päivän lehtiä ja takkahuoneeseen on kokoontunut neulekerho. Varhain aamulla kirkolla on vietetty rukoushetkeä.

Ensi vuoden alusta lähtien toiminta väistyy muihin tiloihin, kun Vartiokylän seurakunta luopuu kirkosta. Seurakunnan pääjumalanpalvelus siirtyy Vartiokylän kirkkoon ja muu toiminta Vartiokylään ja Puotilan kappeliin.

Seurakuntaneuvosto päätti asiasta syyskuun alussa. Syynä luopumiseen ovat seurakuntien talousvaikeudet.
 

Joillekuille lähikirkot ovat kaukana, toisille eivät

Matteuksenkirkko sijaitsee yhdellä Itä-Helsingin keskeisimmistä paikoista, kauppakeskus Itiksen naapurissa ja julkisen liikenteen solmukohdassa.

Osaa neulekahvilan kävijöistä toiminnan siirtyminen harmittaa. Matteuksenkirkolle on ollut helppo tulla, ja samalla reissulla on voinut hoitaa pankki- ja kauppa-asioita.

Paula Tolvanen kertoo kävelymatkan pitenevän niin paljon, että neulekahvilassa käyminen saattaa jäädä kokonaan.
 

Toinen vaihtoehto olisi ollut vähentää 4–5 työntekijää. Sitten olisi ollut seinät, muttei työntekijöitä."
– Vartiokylän kirkkoherra Jukka Pakarinen
 

– Hyvällä säällä pääsen liikkumaan, mutta mitenpä sinne kuljen sitten, kun tulee tuiskut ja liukkaat, Tolvanen pohtii.

Bussilla kirkolle tulleet Eila Juurinen ja Terttu Koskinen harmittelevat sitä, että seurakunnan muihin tiloihin on huonommat julkiset yhteydet.

Helmi Hyppölä ja Aira Vilo sen sijaan kertovat, ettei siirtymisellä ole juuri vaikutusta heidän matkaansa.
 

Jos ei säästetä rakennuksista, on säästettävä työntekijöistä

Vartiokylän kirkkoherran Jukka Pakarisen mielestä muutos ei ole seurakuntalaisten näkökulmasta dramaattinen.

– Meillä oli kolme kirkkorakennusta kävelymatkan sisällä. Jostain oli luovuttava ja arvioimme, että tämä on paras vaihtoehto, Pakarinen sanoo.

Matteuksenkirkosta on parisen kilometriä sekä Vartiokylän kirkkoon että Puotilan kappeliin, jotka jäävät seurakunnalle.

– Toinen vaihtoehto olisi ollut vähentää 4–5 työntekijää. Sitten olisi ollut seinät, muttei työntekijöitä.
 

Mitenpä sinne kuljen sitten, kun tulee tuiskut ja liukkaat."
– Matteuksenkirkon neulekerhossa käynyt Paula Tolvanen
 

Myös Vartiokylän kirkosta luopumista harkittiin, mutta se olisi Pakarisen mukaan tarkoittanut sekä iltapäiväkerhotoiminnan että partioyhteistyön loppua.

Matteuksenkirkosta luopumista puolsi lisäksi se, että toimintaa kirkolla voidaan jatkaa yhteistyössä kirkon ainoaksi käyttäjäksi jäävän ruotsinkielisen Matteus församling -seurakunnan kanssa.

Seurakunnat ovat jo sopineet, että kirkolla järjestetään jatkossa suomenkielisiä iltamessuja. Lisäksi seurakuntien yhteistyönä järjestämän pihakahvilan toimintaa aiotaan laajentaa.

– Pihakahvilaan tulevat mukaan englannin- ja venäjänkielinen ja tulevaisuudessa toivottavasti myös arabiankielinen työ, kertoo Matteus församlingin kirkkoherra Stefan Forsén.
 

Myös muut seurakunnat joutuvat luopumaan tiloistaan

Helsingin seurakuntayhtymä tavoittelee kolmen vuoden aikana 15 prosentin säästöä toimitilakustannuksista. Sillä katetaan merkittävä osa kaikkiaan 15 miljoonan euron säästötavoitteesta.

Kiinteistöjohtaja Kai Heinosen mukaan tavoitteen saavuttaminen näyttää todennäköiseltä, mikäli kaikki tilaratkaisut, joista seurakuntien kanssa on alustavasti keskusteltu, toteutetaan.

Uusista tilaratkaisuista neuvotellaan parhaillaan monissa seurakunnissa. Lauttasaaressa pohditaan S:t Jacobs kyrkan -kirkosta luopumista. Roihuvuoren seurakunta päätti hiljattain luopua Roihuvuoren kirkon virastosiivestä, ja Kannelmäessä keskustellaan virastosiiven tehokkaammasta käytöstä. Tuomiokirkkoseurakunta on päättänyt luopua osasta tiloistaan Bulevardilla ja Johannes församling osasta tiloistaan Korkeavuorenkadulla.

Aiemmin Haagan seurakunta on päättänyt luopua Hakavuoren kirkosta, Meilahden seurakunta Länsi-Pasilan kappelista ja Vuosaaren seurakunta Merihiekan seurakuntakeskuksesta.

Käyttämättä jääviin tiloihin etsitään vuokralaisia, ja kokonaisia kiinteistöjä saatetaan myydä myös ulkopuolelle. Matteuksenkirkkoon sijoitetaan Heinosen mukaan seurakuntayhtymän omia yksiköitä tai tiloja vuokrataan ulkopuolisille.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: