Vastaus pastori Seppo Juntuselle

Vastaus pastori Seppo Juntuselle

Pastori Seppo Juntunen on useaan kertaan hyökännyt Kirkko ja kaupungissa Pirkko Jalovaaraa vastaan, muun muassa 19.2. Hän on käyttänyt esimerkkinä veljemme tapausta. Meidän sisarusten käsitys veljemme kohtalosta ja paranemisesta on toinen kuin hänen leskensä ja Juntusen.

Jalovaara toi totuuden esiin Radio Deissä 10.1. veljemme puolesta ja ihan oikein, hänellä oli veljemme itse lähettämä kirje ja lääkärintodistukset vuosilta 2003–2005. Siinä ei ole yhtään epäilystä, ettei syöpä olisi parantunut. Meillä sisaruksilla on samat todistukset.

Veljeni itse kertoi minulle, että lääkäri antoi hänelle 3 kuukautta elinaikaa. Eturauhassyöpä oli aggressiivinen ja levinnyt luustoon asti, eikä sitä voitu enää leikata. Ainoa mahdollisuus oli hormonihoito. Tämän tiedon saatua hän meni Karttulan kirkkoon Pirkko Jalovaaran rukousiltaan, jossa Jumala paransi hänet ja hän itse tunsi, että syöpä parantui (sietämättömät yölliset hikoilut loppuivat heti).

Tämän jälkeen hän hakeutui Joensuun keskussairaalaan kuvauksiin saadakseen varmuuden. Lääkäri sanoi, että kuvaus on aivan turhaa rahan tuhlausta. Veljeni varasi ajan yksityislääkärille Helsingissä. Hänet kuvattiin päästä varpaisiin. Kuvissa ei näkynyt merkkiäkään, että syöpää olisi milloinkaan ollut. Hän sai elämälleen jatkoaikaa seitsemän vuotta. Toivomme, että veljemme elämän riepottelu julkisuudessa lopetettaisiin ja kohta neljä vuotta haudassa olleelle annettaisiin hautarauha.

Heikki Lipponen

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:


Minuutissa mystikoksi

Villi city