Vastuuta jäsenille
Muutama viikko sitten Tampereen hiippakuntadekaani Ari Hukari esitti visionsa seurakuntien hallinnon ja toiminnan järjestämisestä. Suomessa olisi yhdeksän hallinnollista yksikköä eli hiippakuntaa. Hiippakuntia on toki nykyiselläänkin yhdeksän, mutta seurakunnilla on itsehallinto ja seurakuntien rajat ovat yhteneviä kuntarajojen kanssa. Hukarin ehdotuksen mukaan luotaisiin jättisuuria seurakuntayhtymiä eli hiippakuntia, joita johtaisivat piispa ja hiippakuntavaltuusto. Hiippakunta hallinnoisi henkilöstöä, taloutta ja kiinteää omaisuutta. Kirkkovaltuustot korvattaisiin yhdellä yhteisellä hiippakuntavaltuustolla. Paikalliset seurakuntaneuvostot edustaisivat kirkollista lähidemokratiaa.
Muutamat ovat jo kehuneet Hukarin esitystä. Itse olen epäileväinen. Hiippakunnasta muodostuisi helposti uusi, kallis väliportaan hallinto. Hukarin mukaan uudistus säästäisi resursseja perustoimintaan. En ymmärrä, mistä säästöt syntyisivät, kun tarvittaisiin lisää päätoimisia virkoja. Sitä paitsi hiippakuntavaltuuston kokoukset vaatisivat satojen kilometrien matkoja varsinkin Oulun hiippakunnassa. Ympäristö saastuisi ja euroja palaisi.
Uudistuksella kevennettäisiin seurakuntien hallintoa. En pidä nykyistä hallintoa raskaana enkä jäykkänä julkisyhteisön hallinnoksi. Hukarin mukaan seurakuntalaisia ei kiinnosta, miten asiat on hallinnollisesti järjestetty. He haluavat ihmiskasvoisen, osallistuvan ja palveluja tarjoavan kirkon.
Siitä olen eri mieltä. Kirkko ei ole vain palvelulaitos, vaan uskovien ihmisten yhteisö. Sen jäsenet eivät halua vain palveluja, vaan he haluavat myös olla mukana ja antaa osaamisensa yhteiseksi hyväksi. Mitä enemmän seurakunnalla on hallinnollisia elimiä paikallistasolla, sitä suurempi joukko ihmisiä toimii sitoutuneesti seurakunnan hyväksi. Kirkon jäsenet, joille ei anneta vastuuta, turhautuvat ja loittonevat kirkostaan. Seurakunnat kuihtuvat.
Todellista vastuuta on vastuu sekä taloudesta että toiminnasta. Kun seurakunnan jäsenille annetaan vastuuta, he sitoutuvat entistä lujemmin kirkkoonsa. Sitoutuneet jäsenet ovat kirkolle kullan arvoisia. Tätä inhimillistä pääomaa en saneeraisi pois lyhytnäköisillä säästöillä.
Jaa tämä artikkeli: