null Verkosto-luotsi Petri Patronen Alppilan kirkon toiminnanjohtajaksi

Kuva: Topias Orvasto

Kuva: Topias Orvasto

Verkosto-luotsi Petri Patronen Alppilan kirkon toiminnanjohtajaksi

Verkosto-yhteisöä aiemmin luotsanneella teologilla on kristillisestä yhteisöstä diakoninen ja yhteiskunnallinen näky. Hänestä kirkon pitäisi kaupungissa olla tunnettu turvasatamana, jossa kuka tahansa saa tukea ja apua.

Alppilan kirkkoon Linnanmäen naapuriin pyritään luomaan monikulttuurista ja moniarvoista merimieskirkkomaista paikallisyhteisöä. Kirkolla on kahvila, brunsseja ja kansainvälisiä jumalanpalvelusyhteisöjä.

Alppilan toiminnanjohtajan perustehtävänä on pitää yllä ja kehittää kirkon nykyisiä toimintoja. Hän työskentelee kirkkoherran alaisuudessa ja on Alppilan kirkossa työskentelevien työntekijöiden lähiesimies.

Seitsemän vuotta paikallista jumalanpalvelusyhteisöä Helsingissä luotsannut 35-vuotias Patronen siirtyy seurakunnan palvelukseen toisesta kirkon sisällä vaikuttavasta paikallisyhteisöstä, Verkostosta, jonka toimintaan kuuluu jumalanpalveluksia ja kotiryhmäsoluja.


Alppilan kirkko kuuluu Kallion seurakuntaan. Kirkkoherra Teemu Laajasalon mukaan toiveena on, että Alppilan hyvät toiminnot säilyvät ja että Alppilan kirkosta tulee entistä elävämpi paikka.

"Alppilassa on erinomainen tiimi seurakuntalaisia ja työntekijöitä. Toiveena on, että Alppilasta tulee toinen Kalllion seurakunnan kirkoista, taivaallisten tupaantuliaisten paikka, jossa ihmiset kohtaavat toisensa ja Jeesuksen", hän sanoo.

Toiminnanjohtajan valintaa on seurattu Helsingissä pitkään ja prosessi oli odotettua monivaiheisempi. Laajasalon mukaan toiminnanjohtajan valinnassa painotettiin yhteisön rakentamiskykyä, näyttöjä toiminnan kasvattamisesta sekä työntekijöiden ja seurakuntalaisten johtamiskokemusta.

Tehtävä on määräaikainen ja siihen on saatu ulkopuolista rahoitusta seurakuntayhtymältä. Toiminnanjohtajan määrää virkaansa Helsingin tuomiokapituli ja seurakunnan valinta on virallisesti esitys Patrosen nimittämiseksi. Patronen vihitään papiksi 8. toukokuuta.


Patrosen entinen työpaikka Verkosto on Munkkivuoren kirkossa ja kotiryhmissä toimiva jumalanpalvelusyhteisö, jota työntekijät luonnehtivat luterilaisen kirkon sisällä toimivaksi kaupunkiyhteisöksi.

Patrosen mukaan kaupunkiin tarvitaan mahdollisimman monenlaisia ihmisiä palvelevia uudenlaisia yhteisöjä, joissa on diakoninen ote. Hänen mukaansa Verkosto on viime vuosina kehittynyt diakoniseen suuntaan. Verkoston pienryhmissä tehdään monenlaisia asioita jäsenten toivomusten mukaisesti, osa ryhmistä on lukupiirityyppisiä ja jotkut ryhmät myös palvelevat haluamallaan tavalla – esimerkiksi vierailemalla sairaalassa tai tarjoamalla siivousapua perheille. Verkoston messut ovat Patrosen mukaan tavallisia luterilaisia jumalanpalveluksia, joissa on kevyttä musiikkia.

Patronen toivoo voivansa rakentaa Alppilaan yhteisöä, johon kuka tahansa voi tulla.

"Nykymaailmassa kriisitietoisuus on niin vahva, että tarvitaan myös toista ääntä. Että on toivoa, että elämällä on merkitys", hän kuvaa.


Patrosen oma tausta on karismaattisessa kristillisyydessä. Hän kertoo olleensa nuorempana varmempi asioista, mutta nykyisin häntä kiehtoo eniten ajatus Jumalan hyvyydestä ja armosta.

"Jeesuksen elämä ja esimerkki on tullut minulle yhä keskeisemmäksi asiaksi. Joistakin ajatuksista on ollut matkan varrella myös luovuttava. Teologia, joka kohdistuu jotakin ihmisryhmää vastaan tai toimii ulossulkemisen välineenä, on ollut jätettävä taakse. Nykyisin mietin lähinnä sitä, miten suuri haaste Jumalan rakastava hyvyys meille on. Rauha ja sovitus ovat minusta tärkeimpiä teemoja. Jos voisi luoda niiden pohjalta rakastavaa armollista kulttuuria", hän muotoilee.

Alppilan tuleva isäntä näkee roolinsa kirkon kaupunkiyhteisössä valmentajana, joukkojen kokoajana ja innostajana. Verkostoyhteisön hän näkee paljolti kaupunkiseurakuntien esikuvana.  

"Olennaista on jumalanpalvelusyhteisö, ulospäinsuuntautuneisuus, diakonisuus ja ihmisten hyvä tahto toisiaan kohtaan."

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: