Vieraana: Tanssipedagogi Sari Perttu
Minkälaista liikuntaa tanssi on?
– Pelkästä fyysisestä liikunnasta ja urheilusta tanssi eroaa siinä, että se on hyvin kokonaisvaltaista. Tanssissa yhdistyy keho, sielu ja henki ja siinä on aina jonkinlaista vuorovaikutusta ja ilmaisua. Tanssissa on myös esteettinen ja visuaalinen puoli ja musiikilla merkittävä on osuus.
– Tanssini voi puhua jotain minulle itselleni, toiselle ihmiselle tai Jumalalle, niin kuin kristillisessä tanssissa ajatellaan.
Miten tanssi vaikuttaa ihmiseen?
– Tanssin salaisuus on ilmaisupuolessa. Tanssi voi vapauttaa monenlaisista lukoista ja luoda yhteyksiä. Liike ja kosketus ovat ihmisen ensimmäinen äidinkieli. Niinpä jo tanssin katsominen voi koskettaa tunteita suoraan, ohi älyn. Monille naisille tanssiminen on tapa olla yhteydessä omaan naiseuteensa.
Mitä tanssiminen merkitsee sinulle?
– Tanssi on minulle tapa olla olemassa. Olen tehnyt 30 vuotta kristillistä tanssityötä. Iloitsen siitä, että tanssilla alkaa olla yhä enemmän sijaa seurakuntien tapahtumissa ja on myös messuja, joissa on vapaus ylistää myös tanssien.
Onko hengellinen tanssi oma tanssilajinsa?
– Tanssilajeja on laaja kirjo. Hengellinen tanssi ei ole oma liikemuotonsa. Se ei ole myöskään viihdyttävää tanssia. Kyse on siitä, mikä on sydämen asenne – että tanssitaan rukoilevalla mielellä.
Naisten voimaantumispäivä la 7.3. klo 10–16 Pyhän Annan lastenkirkolla. Sari Perttu pitää tanssipajan klo 13.15–14.15 ja tanssii HowManyMothers-yhtyeen konsertissa klo 15. Ks. tilaisuuden tarkempi ohjelma Hakunilan srk:n rivi-ilmoituksista s. 13.
Jaa tämä artikkeli: