Antti Sevanto. Kuva: Paula Lehto
Vieraana: Teatteriohjaaja Antti Sevanto
Olet ohjannut Pyhän Laurin kirkossa esitettävän Ilveilijä ja Pyhä Petrus -näytelmän. Millainen se on?
– Se on keskiaikainen kirkkonäytelmä tai mysteerinäytelmä, humoristinen juttu, josta myös nykykatsojan on helppo nauttia.
– Ilveilijä joutuu helvettiin, mutta yllättävien käänteiden jälkeen helvetin isäntä jääkin nuolemaan näppejään. Taivaaseen tulee tungos.
Kuinka kiinnostuit kirkkonäytelmistä?
– Oikeastaan koko teatteri-innostukseni syntyi kirkkodraamaryhmässä. Olen taustaltani seurakuntanuori. Varhaislapsuudessani tutustuin kirkon työhön myös Tansaniassa. Vanhempani toimivat siellä lähetystyöntekijöinä.
– Kirkkonäytelmien ohjaaminen sopii minulle hyvin. Koen ne omaksi alakseni. Kutsumustakin se on. Ohjaan toki muutakin, esimerkiksi kesäteatteria. Työskentelen freelance-ohjaajana.
Miten olet perehtynyt ohjaamiseen?
– Olen opiskellut dramaturgiaa ja ohjausta Tampereella. Valmistuin teatteriohjaajaksi Englannista. Suoritin siellä Master of Arts -tutkinnon ja jatkoin teatteritöissä jonkin aikaa. Palasin Suomeen kaksitoista vuotta sitten.
Miksi Ilveilijä ja Pyhä Petrus kannattaisi nähdä?
– Esimerkiksi siksi, että näytelmän musiikin esittää Corvus Laurencij- kuoro. Keskiaikaista musiikkia laulava mieskuoro on aika ainutlaatuinen kokoonpano. He esittävät kerrassaan harvinaisen näytelmän. Kirjailija Pekka Kivekäs on kääntänyt ja sovittanut sen.
Ilveilijä ja Pyhä Petrus -näytelmä la 9.7. klo 21.30–22.15 Pyhän Laurin kirkossa. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.
Jaa tämä artikkeli: