null Viimeinen tanssi

Maailmanlopun pelkoa voi tarkastella myös tanssien.

Maailmanlopun pelkoa voi tarkastella myös tanssien.

Viimeinen tanssi

Jos oikeasti kuulisi, että maailmanloppu tulee ensi vuonna, ei nykytanssi olisi ehkä se, mikä tulisi ensimmäisenä mieleen, pohtii koreografi ja tanssija Janina Rajakangas. Se ei ole estänyt häntä tarttumasta aiheeseen nimenomaan nykytanssin keinoin.

— Teoksessa Viimeinen tanssi ennen maailmanloppua tarkastellaan maailmanloppua entä jos -periaatteella. Katsotaan, millaisia ajatuksia ja tunteita kaiken loppuminen herättää ihmisissä.

Rajakankaan työryhmään kuuluu hänen lisäkseen kolme tanssijaa. Kun harjoituksissa työstetään pelkoa, kuuluu taustalla vanhenevan Edith Piafin laulama Non, je ne regrette rien, Ei, en kadu mitään.

Piafin laulu on ainoa tuttu ja tunnistettava kappale esityksessä. Muuten teoksen musiikki on äänisuunnittelija Jouni Tauriaisen.

Harjoituksissa tanssijat tanssivat ja katsovat heti perään videolta, kuinka uskottavaa heidän ilmaisunsa on. Näkyykö siinä, että ihminen pelkää sitä, mitä kohti on menossa?

— Vaikka kuinka yrittää unohtaa huonon uutisen, se tunkee tajuntaan ja läpäisee koko olotilan, Rajakangas selvittää.

Teoksessa tutkitaan myös kauneutta sekä kuolevaa ja elävää kehoa.

Rajakangas kertoo törmänneensä lähinnä elokuvien kautta sellaisiin uskomuksiin, että maailmanloppu tulee vuonna 2012. Esimerkiksi hän mainitsee Lars von Trierin Melancholian.

— Trier pohtii elokuvassaan, millaisia reaktioita maailmanloppua koskeva uutinen saa ihmisissä aikaan. Mutta hän ei ota kantaa siihen, onko uutinen totta vai ei.

— Myös John Hillcoatin ohjaama elokuva Tie on inspiroinut minua maisemillaan ja mielikuvillaan. Siinä käsitellään maailmanlopun jälkeistä tilannetta.

Maailmanloppua on soviteltu vuoteen 2012 ja joulukuun 21. päivään laskelmilla, jotka pohjautuvat maya-intiaanien ennustuksiin. Sittemmin on todettu, että näitä ennustuksia on tulkittu väärin. Mayojen ennustaman maailmanlopun aika olisikin vasta 2220.

Entä mitä Janina Rajakangas itse ajattelee maailmanlopusta?

— On vaikea uskoa, että koko maailma tuhoutuisi ja kaikki katoaisi. Se on niin käsittämätön asia, ettei sitä pysty kunnolla edes kuvittelemaan.

— Mutta jos maailmanloppu olisi tulossa, haluaisin varmaankin olla läheisteni kanssa. Ja jos tanssisin, niin ehkä jotain perinteistä paritanssia, ja olisin lähellä toisia.

 

Viimeinen tanssi ennen maailmanloppua -esitykset 24.11.–3.12. uuden tanssin keskuksessa Zodiakissa, Helsingissä. Liput Lippupalvelusta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.