Stillkuva Adel Abidinin videoteoksesta Elämän leipä.
Viipaleita leivästä
Leipä on aihe, joka innoittaa taiteilijat niin muisteluun kuin ilonpitoonkin.
Vantaan taidemuseon uudella näyttelyllä on aihe, johon lähes kaikilla meistä on omakohtainen ja jokapäiväinen suhde: leipä. Samaan aikaan arkista ja pyhää leipää tarkastellaan viiden nykytaiteilijan teoksissa. Niissä on niin hiljaista pientä kauneutta kuin hiipivää huumoria ja oivaltamisen iloa.
Näyttelyn keskeinen taiteilija on syyskuussa kuollut vantaalainen taidegraafikko Pentti Kaskipuro. Hän olisi 10.10. täyttänyt 80 vuotta, ja näyttelyn piti alun perin olla hänen juhlanäyttelynsä. Nyt siitä tuli muistonäyttely. Näyttelyyn on valittu lähes 40 Kaskipuron teosta Vantaan taidemuseon omista kokoelmista. Niissä on arjen ravintoa: leipää, kalaa, sieniä, sipuleita ja juureksia. Tuttua Kaskipuroa, jossa herkkä ja tarkka ilmaisu ja aiheen yksinkertainen kauneus kohtaavat.
Adel Abidinin videoinstallaatio Elämän leipä soi taustamusiikkina koko näyttelylle. Videossa juhlallisen näköiset ammattimuusikot rummuttavat kovakuorisia leipiä. Ruualla saa siis leikkiä. Ihminen ei elä yksin leivästä, tärkeää on myös ilo, juhla, laulu ja soitto. Pasi Eerik Karjulan karheissa puuveistoksissa puolestaan on naivismia ja surrealismia. Paha taikina on vallannut talon ja tunkee savupiipusta kuin valtaisa saastepilvi.
Näyttelyssä on neljä uutta teosta Hilda Kozárilta. Teokset tarjoavat tutkittavaa useammille aisteille. Pöytäinstallaatioissa käytetty pistekirjoitus avautuu tunnustelemalla, Tumma ja vaalea -teoksen yksi elementti on tuoksu, installaatioiden leivät herättävät makumuistoja.
— Kaikkea ei näe heti. En halua kertoa asioita valmiiksi, vaan jätän tilaa katsojalle ja kokijalle, Kozári kertoo.
Unkarilaissyntyiselle Kozárille leipäaihe oli mahdollisuus käsitellä kulttuurieroja, omaa taustaansa ja muistojaan. Taikinataulu-nimisessä videoprojisoinnissa tehdään unkarilaista struudelitaikinaa. Kozári oppi taidon isoäidiltään. Nykyisin Suomessa asuessaan hän haaveilee oppivansa leipomaan karjalanpiirakoita.
Riitta Päiväläisen valokuvissa ei näy leipiä eikä taikinaa, mutta aivan yhtä jokapäiväisen välttämättömiä ovat hänen kuvaamansa vaatteet. Imaginary Meeting -sarjan kuvissa hän käyttää kirpputorivaatteita, jotka hän on jäädyttänyt ja muovaillut haluamiinsa asentoihin. Vaatteet herättävät kysymyksen niiden aiemmasta omistajasta ja hänen elämästään ja tarinastaan. Kenen ihoa vasten ne ovat olleet? Miksi ne on hylätty?
Päiväläisen kahdessa Camouflage-sarjan kuvassa vaate sulautuu osaksi talvista maisemaa — tai maisema osaksi vaatetta.
— Yksi innoittaja sarjalle oli eläinten suojaväri. Suojaväri on niin ihana sanakin! Kuvat kertovat siitäkin, että olemme edelleen luonnossa kiinni. Mietin myös, kuinka maahanmuuttajat pystyvät sulautumaan tähän maisemaan, löytämään ja ottamaan paikkansa, Päiväläinen sanoo.
Suu kuin seitsemän leivän uuni 26.2.2011 asti Vantaan taidemuseossa. Lisätietoja muun muassa taiteilijatapaamisista osoitteessa www.vantaa.fi/taidemuseo.
Jaa tämä artikkeli: