Viitisenkymmentä saapui päiväunille Paavalinkirkkoon
Toimittaja Marjo Hentunen havaitsi kirkon lattian kovaksi, mutta tunnelman rentouttavaksi. Kuva: Sirpa Päivinen

Toimittaja Marjo Hentunen havaitsi kirkon lattian kovaksi, mutta tunnelman rentouttavaksi. Kuva: Sirpa Päivinen

Viitisenkymmentä saapui päiväunille Paavalinkirkkoon

Vallilassa sijaitsevan Paavalinkirkon penkeillä ja lattialla vietettiin joukolla sunnuntaisiestaa. Kirkon rauhaa kehuttiin, lattian kovuutta moitittiin.

On sunnuntai, lepopäivä, ja Paavalinkirkko Vallilassa kutsuu päiväunille kirkkosaliin. Sitä pitää kokeilla.

Ovensuussa on turkooseja ja punaisia tyynyjä, pienessä rottinkikorissa raidallisia villasukkia ja vähän isommassa korissa pehmoleluja.

Osa ihmisistä torkkuu kirkon penkeillä tyynyn kanssa, osa lepää lattioilla ja vetää viltin korvilleen. Joku lukee kirjaa, joku neuloo. Kirkkosalissa on hiljaista.

Hanne Kiiveri on tullut päikkäreille kahdeksanvuotiaan poikansa Viktorin kanssa. Ranskassa pitkään asunut nainen on vastikään muuttanut takaisin Suomeen.

– En ole ikinä kuulunut kirkkoon, mutta tällaiseen yhteisölliseen kirkkoon voisin kuuluakin.

Aluksi Kiiveri epäili, jaksaako yleensä innokkaasti leikkivä poika rauhoittua kirkossa, mutta epäilys osoittautui turhaksi. Viktor nukahti pehmolelu kainalossaan äitinsä kylkeen.

– Kokemus oli aivan mahtava.

 

Kirkon eteisessä tarjoillaan teetä. Kaadan pahvimukiin kuumaa vettä ja rapistelen teepussia paperisesta kuoresta. Tuntuu, että varovainenkin rapistelu kuuluu kirkkoon asti.

Kari J. Nyberg on saapunut kirkkoon Arabianrannasta. Hänellä on mukanaan pehmovaris.

– Olin puoli tuntia pitkälläni ja melkein nukahdin. Valitsin paikan Marskin päiväkäskyn kohdalta, sillä olen syntynyt vuonna 1944.
 

En ole ikinä kuulunut kirkkoon, mutta tällaiseen yhteisölliseen kirkkoon voisin kuuluakin. Kokemus oli aivan mahtava."
– Hanne Kiiveri
 

Paavalin kirkkoon liittyy Nybergillä isoja tunnemuistoja. Kesällä 1968 hän solmi siellä vaimonsa kanssa avioliiton, joka on jatkunut näihin päiviin asti.

Nyberg pitää tärkeänä, että kirkko tulisi ihmisten keskelle. Silloin ihmiset eivät kokisi kirkkoa niin pyhäksi paikaksi vaan kynnys olisi matala.

– Käyn usein myös Kampin kappelissa. Sitä rauhoittumisen tunnetta ei tule muualta. Nyt on tarkoitus mennä vielä jatkamaan unia.

Palaan teen juotuani myös kirkkosaliin. Asettaudun alttarin lähelle tyynyni, vilttini ja kirjani kanssa. Välillä katselen kauniita kattomaalauksia. Kirkon ikkunoista pilkottaa aurinko, ja koivunoksat taivuttavat varsiaan heikossa tuulessa.

Kirkkosalissa soitettiin päiväuniaikaan kerran tunnissa rauhallista musiikkia, muuten oli hiljaista. Moni nukahti Paavalinkirkkoon viime sunnuntaina.
 

Osa ihmisistä nukkuu. Puitteet rentoutumiselle ovat muuten hyvät, mutta kirkon lattia tuntuu aavistuksen kovalta.

Tunnin verran kirkon penkeillä lepäillyt Hilda Aho toteaa, että olisi pitänyt ottaa patja mukaan.

– Vanhat luut eivät oikein kestä kovia penkkejä. Pianonsoitto tuntui liian kovalta, ja jonkin verran oli pientä melua. Herään kotonakin usein pieniin ääniin.
 

Vanhat luut eivät oikein kestä kovia penkkejä."
– Hilda Aho
 

Käyn sytyttämässä tuohuksen. Aavistuksen hunajaiselle tuoksuvat kynttilät levittävät ympärilleen valomeren. Tuijotan liekkejä makuupaikaltani. Hiljaiset hetket katkaisee vain pianomusiikki ja välillä ulkoa kantautuva autojen hurina.

 

Paavalin seurakunnan pappi Minna Kumpukallio tietää, että kirkossa on levätty muuallakin. Hänestä oli hauska ajatus kutsua oman alueen ihmisiä kirkkoon nukkumaan.

– Kristillinen usko on muutakin kuin häitä, hautajaisia ja jumalanpalveluksia. Se on myös arkista elämää. On tärkeää, että myös ne, jotka eivät muuten kirkossa käy, saavat mahdollisuuden tulla tänne ja levätä hyvällä omallatunnolla.

Päivälevolla kävi sille varattuna aikana kello 13–16 viitisenkymmentä ihmistä. Moni kehui kirkon ihanaa rauhaa ja toivoi tapahtumalle uusintaa.

Oma olo on kirkkolevon jälkeen niin raukea, että nukahdan kotona lopulta oikeasti päiväunille.

Jaa tämä artikkeli: