Tiehanke nostaa esiin vanhat kaunat Heikki Turusen uudessa romaanissa.
Villi itä
Heikki Turunen: Tie, totuus
ja elämä. WSOY 2012.
Nyt mennään metsään, ajallisesti ja paikallisesti: 1970-luvun pohjoiskarjalaiseen vaaramaisemaan. Maisema on tuttu monista Heikki Turusen aikaisemmista romaaneista, samoin vänkyrät ja vääräleukaiset henkilöhahmot, rönsyävä kerronta ja värikäs, kaunistelematon kieli. Juoru-ukkojen jutut jatkuvat ja jatkuvat, ja aika usein ne liikkuvat navan alapuolella.
Yli 500 sivua kuluu siihen, kun Turunen tekee tietä syrjäiseen Koppelovaaran kylään. Tiehankkeeseen punoutuu monenlaista vihanpitoa, kaunaa ja juonittelua. Riitaa saadaan aikaiseksi niin uskonasioista kuin naisistakin. Joskus katkeruuden syyksi riittää vieraan rikkoma parempi kahvikuppi.
Menneisyydestä löytyy suurempiakin rikoksia ja salaisuuksia: sisällissodan aikana tapettu lakkojohtaja, Australiaan karanneeksi epäilty uunintekijä ja mahti-isännän avioton lapsi. Nekin selviävät kerronnan kuluessa.
Eräänlaisena sovittelijahahmona toimii kylään ilmestynyt Jeesuksen näköinen mies, Grönroos. Hän saa aikaan uskonnollista hurmosta ja ihmeparanemisia, mutta vielä suurempia ihmeitä ovat rauha ja anteeksianto, jotka alkavat hiljalleen levitä kylään.
NÄIN SE KUULEMMA SANOI: ”Turha kiistellä, onko Jumalaa vai ei, onko Jeesus totta. Riittää kun käyttäyvytään kuin ne olisi, jo se pelastaa ihmiskunnan.” – Jeesuksen näköinen mies Turusen romaanissa.
Jaa tämä artikkeli: