Villiä luontoa Vantaalla
Metsäretkellä Korkeasaaren eläkkeellä olevan johtajan Ilkka Koiviston kanssa jäljitetään palokärkeä.
Sipoonkorven lisäksi Vantaalta löytyy muitakin hienoja luontokohteita. Yksi niistä on Länsi-Vantaalla Vestrassa sijaitseva luonnonsuojelualueiden ketju, jossa on vanhoja metsiä, suoalueita ja Herukkapuron lehto.
Vestran kylä on myös koko kansan biologina tunnetun Korkeasaaren entisen johtajan Ilkka Koiviston kotipaikka. Yksitoista vuotta sitten rakennettu omakotitalo on linnunpönttöjen ympäröimä. Koivisto kertoo, että yhdessä pöntössä on pesinyt telkkä. Linnun lajitoveri on parhaillaan uintiretkellä läheisessä Lepsämänjoessa.
— Muutimme tänne Martinlaaksosta. Olen käynyt kouluni Ikaalisissa ja asunut Korkeasaaressa ja Tapiolassa. Voi kuitenkin sanoa, että aiemmin en ole ollut kotoisin oikeastaan mistään, mutta Vantaalle olen kotiutunut.
Koivisto, 77, nauttii omasta rauhasta, radion luontoillatkin ovat jo jääneet taakse. Jonkin verran hän kuitenkin tekee keikkoja, eli käy kertomassa luonnon tapahtumista. Nyt hän kurvaa taksilla kotipihaan MTV3:n aamuohjelmasta, jossa pohdittiin kevään merkkejä.
Niitä lähdemme etsimään Vestran metsistä ja Herukkapuron maisemista.
Harmittavia hakkuita
Matkalla lähes luonnontilaiseen vanhaan metsään Koivisto harmittelee aukkohakkuita.
— Metsänomistajat likipitäen pakotetaan siihen, mutta tulos on, että perillisiltä ja perillisten lapsilta menee pitkäksi aikaa kaikki hyöty ja nautinto metsästä. Lähinnä tulee maksamista harvennushakkuista. Hakkuiden jälkeinen pusikko on aika keljua. Ei näy marjoja eikä sieniä, harmittelee Koivisto.
Sitten hän piristyy nähdessään mustarastaan.
— Mustarastas on kovasti yleistynyt. Ensimmäisen pesän Suomesta löysi muuten lintututkija K. E. Kivirikko Nurmijärven kirkonkylästä 1894. Silloin Nurmijärven keskellä oli hieno lintujärvi, mutta se kuivatettiin ja raivattiin pelloksi, kuten siihen aikaan tapana oli.
Menneiden vuosien luonnon riistoa Koivisto ymmärtää kuitenkin paremmin kuin nykyajan meininkiä.
— Silloin 100–150 vuotta sitten oli kysymys ihmisten elämästä. 1860-luvulla Suomessa oli nälkäkatastrofi, jossa kuoli kymmeniätuhansia ihmisiä. Tosin siihen vaikuttivat muutkin asiat kuin kylmät kelit ja siitä seurannut kato. Korkeasti kunnioitettu J. V. Snellman piti kiinni markan arvosta eikä halunnut ostaa viljaa Venäjältä.
— Sen vielä jotenkin ymmärtää, että ihmiset yrittivät ennen elääkseen ottaa luonnosta kaiken irti. Nyt ei ole samanlaista tarvetta.
Ilmastonmuutos on Koiviston mukaan esimerkki siitä, mihin ihmisen ahneus johtaa.
— Se on kiistaton tosiasia, mutta miten sen saisi konkreettiseksi päättäjille. Hyvä konsti voisi olla pystyttää Kaivopuistoon ja Ruoholahteen kylttejä, joista näkisi miten korkealle vesi nousee, tuumii Koivisto.
Shokkisulkasato pelasti sepelkyyhkyn
Ihmisen vanhoja ja nykyisiä tekoja pohtiessaan Koivisto on edennyt metsäpolkua pitkin jyhkeään kuusikkoon. Kevät on selvästi myöhässä ja huhtikuun puolivälissä on metsäpolulla vielä lunta. Siitä erottuu sulka.
— Se on sepelkyyhkyn pyrstösulka. Tuossa on höyhen ja vielä lisää sulkia. On tainnut tulla kiire, ilmeisesti kanahaukka on antanut kyytiä. Kyyhkyllä on tyypillinen vaistonvarainen reaktio pudottaa äkillisesti höyheniään, jos haukka iskee. Shokkisulkasato haittaa haukan toimintaa ja kyyhky voi päästä pakoon.
Keskellä metsää on puronnotko, ei vielä etsimämme Herukkapuro, mutta puro kuitenkin. Kesällä paikassa kasvaa kotkansiipeä, isokokoista saniaista. Rannalla kiertää puuta pieni lintu, puukiipijä.
— Lauloiko se muuten äsken? Tuossa menee sinitiainen. Luulen, että se syö noita lepän urpuja. Tällaista tämä on, kun luonnossa liikkuu ja välillä pysähtyy. Näkee kaikkea jännää ja miettii, mitähän tuo on.
Koivisto kertoo nähneensä samaisessa metsässä pohjantikan, jonka varsinainen levinneisyysalue on pohjoisempana. Hän vei tikalle talvella talimakkaraa, mutta ripusti tikkaiden puutteessa sen liian matalalle.
— Kettu mokoma kävi sen popsimassa.
Vanhassa kuusimetsässä on karun kaunista, mutta synkkää. Koiviston mukaan niitä on hyvä säilyttää, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta metsä on melko steriiliä. Kukkia ja marjoja ei pimeässä kasva.
— Sekä ihmisen retkeilykäytön että luonnon monipuolisuuden kannalta parhaita metsiä ovat vanhanaikaisella tavalla käsitellyt metsät. Puun poimintahakkuilla syntyi hienoja sekametsiä, jotka olivat minun lapsuudessani ja nuoruudessani tavallisia. Tietysti paljon riippuu myös maapohjasta.
Ilves voisi napsia city-kaneja
Nuuksiossa nähtiin muutama viikko sitten ilveksiä? Onko niitä Vantaalla?
— Ilman muuta näissä metsissä on jo pysyvä kanta. Helmikuussa ilves nappasi noin 300 metrin päässä meiltä rusakon. En tosin nähnyt tapahtumaa, mutta näin jäljet. Olin hiihtämässä ja huomasin ilveksen jäljet ja niiden välissä laahausjäljen. Ne olivat syntyneet saaliiksi joutuneen rusakon jaloista. Ilves oli hiipinyt avoimella pellolla 20 metrin päähän, ottanut sitten muutaman mahtavan loikan — ja se oli ollut rusakon menoa.
Koivistoa hiukan harmittaa, ettei hän ole nähnyt Vestrassa ilvestä, saati saukkoja, joita on Lepsämänjoessa. Saukkonaaraan ja kahden pennun talvisen ruoka-apajan, jossa nämä olivat popsineet sammakoita, hän kuitenkin löysi.
— Moni meidän kyläläisistä on nähnyt saukon, mutta minä en. Se karvastelee, vaikka toki olen muualla nähnyt saukkoja luonnossa, Koivisto tuumii.
Myös karhusta on Vestrassa havainto.
— Ilmeisesti se oli tullut Nuuksiosta. Nuori karhu, jolle mamma oli sanonut, että antaa vetää.
Koivisto toivoo ilvesten lisäävän saalislistalleen city-kanit, jotka pikku hiljaa levittäytyvät Helsingistä Vantaan puolelle. Kaniongelmaa pohtiessaan Koivisto päätyy antiikin Roomaan ja Asterixiin.
— Sarjakuvahahmoa mukaillen voisin sanoa, että hulluja nuo roomalaiset. Heitä on kiittäminen city-kaneista. Kanin alkuperäinen levinneisyysalue oli Espanjan ja Portugalin alue, mutta roomalaiset, jotka olivat melkoisia herkkusuita, ihastuivat sen makuun ja levittivät sitä ympäri imperiumiaan, tietää Koivisto.
Palokärki repii muurahaispesiä
Eniten havaintoja teemme palokärjestä, upeasta mustapukuisesta ja punapäisestä linnusta. Tosin yksikään havainto ei ole näköhavainto: sen sijaan kuuluu ääni ja näkyy ruokavalio. Tosin ensimmäisen aterian on saattanut nauttia myös pohjantikka. Kuusesta on irrotettu iso pala kaarnaa ja hakattu puuhun reikiä.
— Voisi olla palokärki, mutta ehkä sittenkin pohjantikka. Jos palokärki rupeaa hillumaan, syntyy hurjempaa jälkeä. Olen nähnyt sisältä hiukan lahon puun, johon palokärki on hakannut valtavan reiän etsiessään hevosmuurahaisia. Siinä heräsi kyllä kysymys, mikä oli energian käytön ja saaliin suhde.
Palokärjen, kuten myös harmaapäätikan ja käpytikan, herkkua ja pääravintoa keväästä syksyyn ovat muurahaiset. Niitä palokärki löytää myös talvella hangen alta ilmeisesti muistinsa avulla.
— Minulla on vakaa käsitys siitä, että ne muistavat reviirillään olevat pesät. Ei se lintujen muistisuoritukseksi vielä kovin ihmeellinen ole. Tietokoneiden tultua olen entistä paremmin oppinut myös tajuamaan, miten paljon tietoa voidaan ahtaa pieneenkin tilaan, vertaa Koivisto.
Samalla hän jatkaa, että tikan pienet tai ihmisen suuret aivot ovat kuitenkin sellainen ihme, ettei vastaavaa taida olla koko maailmankaikkeudessa.
— Minusta on harhaa etsiä avaruudesta samanlaista elämää kuin täällä on. Jotakin muuta voi ehkä olla, mutta täällä maapallolla syntynyt elämä on ainutlaatuista ja toimii vain näissä olosuhteissa.
Herukkapuron suojelualuetta vastapäätä olevalta hakkuuaukealla on revitty muurahaispesä. Se näyttää siltä kuin karhun kämmen tai mäyrän tassu olisi penkonut pesästä syötävää.
— Ei tämä ole mäyrän tekosia, vaan palokärjen. Olen kuvaamassa palokärjistä videota ja minulla on siinä kuvaa, miten palokärki rusikoi muurahaispesää. Täytyy niillä olla melkoinen vatsa, kun ajattelee, minkälaisia määriä ne syövät muurahaisia ja samalla muurahaishappoa.
Liikkuva lämpöpatteri
Koiviston mukaan isossa muurahaispesässä voi olla miljoona muurahaista ja pesä ulottua syvälle maan alle. Muurahaiset saavat kesän aikana pesän kuntoon. Nyt pesän pinnalla näkyy keväälle tyypillinen ilmiö: muurahaismatto ottaa aurinkoa. Ne vievät lämmön mukanaan pesään kuin liikkuva lämpöpatteri.
— Eri lajien muurahaisten yhteenlaskettu biomassa on muuten suurempi kuin ihmisten. Muurahaisia on varsinkin etelämpänä niin paljon. Pohjoisessa määrää rajoittaa talvi.
Herukkapuron suojelualue alkaa Vantaan Petikosta Espoon Korpilampeen ulottuvan polkupyöräilyyn ja kävelyyn sopivan metsätien reunalta. Pienen Herukkapuron kohdalta ojanpenkalta löytyy valkoinen muna.
— Käsittämätön juttu, sen pitäisi olla puun kolossa. Tämä on palokärjen muna, tai ehkä sittenkin uuttukyyhkyn, vaikka varmuuden tällaisessa rikostapauksessa antaa vasta DNA-tutkimus, Koivisto naurahtaa.
Todennäköisimmin uuttukyyhky on muninut munansa maahan, koska se ei ole ajoissa löytänyt vanhaa palokärjen koloa pesäkolokseen. Samoista koloista kilpailevat helmipöllö, naakka, telkkä ja orava.
— Varis tai närhi on sitten käynyt tyhjentämässä munan, Koivisto arvelee.
Herukkapuron alueella on monenlaista kasvillisuutta, vaikka tien reunalla näkyykin lähinnä korkeita kuusia ja jykeviä haapoja. Täältä löytyy myös saniaislehtoja ja luhtaniittyjä.
Eläimistä Koivisto mainitsee melko harvinaisen pikkusiepon ja liito-oravan.
— Jos tässä malttaisi istua pari iltaa, voisi nähdä liito-oravan. Se on Euroopassa harvinainen, vaikka Suomesta sitä löytyi enemmän kuin aluksi arveltiin. Kanta on kuitenkin pienenevä.
Hieno eläin on suojelun tarpeessa ja saa Vestrassa elää rauhassa.
Jaa tämä artikkeli: