Vilma Kekarainen aikoi erota kirkosta, mutta hänestä tulikin isonen
Vilma Iita Kekarainen ja Jony Martin lähtivät riparille ilman suurempia odotuksia. He eivät ole katuneet päätöstään.
– Voiko näin käydä, ihmetteli espoolainen Jony Martin,16, innoissaan riparin jälkeen. Hän oli lähtenyt leirille takki auki ja kokemuksenjanoisena. Rippileiri onnistui kuitenkin myönteisyydellään yllättämään hänet täysin.
Kotijoukoille jo Jonyn leirille meneminen oli ollut pienoinen yllätys.
– Leirin jälkeen kerroin äidilleni varmaan viikon ajan kuinka hieno kokemus se oli ollut. Pakkohan hänen se oli lopulta uskoa, nuorukainen virnistää.
– Leirillä sain kavereita ja olla oma itseni. Minun ei tarvinnut pelätä, että minua kiusattaisiin, Martin fiilistelee kahvimukin ääressä yhdessä Espoon keskuksen kahviloista.
Odotamme paikalle myös Vilma Iita Kekaraista,17. Hän on isonen, joka innosti myös Jonya hakeutumaan rippileirin jälkeen isoskoulutukseen. Vilma Iita oli yksi Jonyn isosista. Pian hän saapuukin paikalle ja liittyy keskusteluun.
Jengi naureskelee, että siellä sinut käännytetään, vaikka asia ei ole ollenkaan niin.
– Käsitykseni kristinuskosta muuttui, kun kävimme kirkossa ripariryhmien kanssa. Silloin en oikein ymmärtänyt mistään mitään ja tuli sellainen olo, että koko juttu on sellaista jeesustelua. En pitänyt siitä, hän jatkaa.
Hän kuitenkin lähti riparille, koska kaverit ja poikaystäväkin lähtivät.
Nyt Vilma Iita on vahvasti Espoon tuomiokirkkoseurakunnan toiminnassa mukana: hän ohjaa muun muassa kahta kerhoa ja on yksi Nuiskun osallistujista. Nuisku on nuorten ihmissuhdekurssi, joka on suunnattu yli 17-vuotiaille isosille ja nuorille.
Rippileiri teki lähtemättömän vaikutuksen muun muassa siksi, että se toi Jonylle ja Vilma Iitalle uusia ystäviä. Nyt kaveriporukassa on rutkasti seurakuntalaisia.
Pian täysi-ikäinen Vilma Iita suunnittelee nyt ammattia kirkon kentältä.
– Työ pappina tai oman seurakunnan nuorisotyönohjaajana kiinnostaa kovasti.
Jony ja Vilma Iita ovat kokeneet, että kirkon toiminnassa mukana oleva nuori saa selitellä valintaansa monille ikäisilleen. Uskonnollisiin perinteisiin, kuten rippileiriin tai isoskoulutukseen, suhtaudutaan hämmästellen.
– Jengi naureskelee, että siellä sinut käännytetään, vaikka asia ei ole ollenkaan niin, Vilma Iita kertoo.
– Olen kävelevä esimerkki siitä, että voi olla isonen, vaikka ei usko Jumalaan, Jony jatkaa.
Vilma Iita Kekarainen on sitä mieltä, että uskoa Jumalaan ei voi odottaa nuorilta, joista monet osallistuvat rippikouluun epäilevin mielin. On ennen kaikkea tärkeää, että isonen auttaa rippileiriläisiä uskonnon kriittisessä tutkimisessa ja itseensä tutustumisessa.
Molemmilla on oma missionsa olla isonen. Jony Martin pyrkii estämään kiusaamisen ripareilla. Vilma Iita Kekarainen haluaa purkaa seurakunnan toiminnasta vallitsevia stereotypioita.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Englanninkieliseen rippikouluun tulee nuoria ympäri maailmaa – ”Tämä on paljon parempaa kuin osasin odottaa”
Hyvä elämä AjankohtaistaKirkkonummella Hvittorpin kurssikeskuksessa järjestetään viidettä kertaa englanninkielinen rippileiri, jossa on läsnä monikulttuurisuus, monikielisyys ja yhteisöllisyys.