Visiitti vieraaseen kirkkoon avartaa
Uspenskin katedraalissa. Mika Hänninen, Emil Anton ja Virpi Paulanto ovat oppineet uusia asioita toistensa kirkkokunnista. Keskustelut ovat myös vahvistaneet heidän omaa hengellistä identiteettiään.

Uspenskin katedraalissa. Mika Hänninen, Emil Anton ja Virpi Paulanto ovat oppineet uusia asioita toistensa kirkkokunnista. Keskustelut ovat myös vahvistaneet heidän omaa hengellistä identiteettiään.

Visiitti vieraaseen kirkkoon avartaa

Ennakkoluulot muita kirkkokuntia kohtaan ovat vähentyneet ekumeenisilla kursseilla.

Luterilainen diakoni Virpi Paulanto ei ollut käynyt katolisen kirkon jumalanpalveluksessa ennen kuin meni Ketko-kurssille vuosikymmenen vaihteessa. Ortodoksisessa palveluksessa hän oli käynyt vain ulkomailla.

Ketko eli Kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan koulutusohjelma on nuorille aikuisille suunnattu kurssi, jota Suomen Ekumeenisen Neuvoston nuorisojaosto on järjestänyt Helsingissä 30 vuotta.

Neljän viikonlopun pituiseen kurssiin sisältyy luentojen lisäksi vierailuja kirkkokuntiin. Ohjelma on hieman vaihdellut eri vuosina.

Katolinen messukaava yllätti Paulannon, koska se oli niin samankaltainen kuin luterilaisilla. Myös katoliseen nuorteniltaan oli hieno päästä tutustumaan.

Ennakkoluulot lensivät romukoppaan.

– Nyt aiemmat käsitykseni nolottavat. Minulla oli niin vahva käsitys, mitä Neitsyt Maria katolilaisille tarkoittaa ja mikä paavi heille on.

Katolilainen teologi ja taikuri Emil Anton hämmästyi, kuinka katolinen tunnelma luterilaisessa Tuomasmessussa ja Suomen Anglikaanisen kirkon jumalanpalveluksessa vallitsi.

– Ne olivat melkein kuin kopioita katolisesta messusta, kymmenen vuotta sitten Ketkon käynyt Anton muistelee.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsen Mika Hänninen huomasi oman kurssinsa aikana, että katolisessa liturgiassa ja laulutyylissä on samoja piirteitä kuin ortodoksisessa palveluksessa. Hän arvelee, että katolilaisia ja ortodokseja yhdistää jonkinlainen alkukirkollisuus.

Anglikaanisen kirkon ilmapiiri vaikutti Hännisestä yhtä kansainväliseltä kuin ortodoksisessa kirkossa. Molempiin kuuluu paljon maahanmuuttajataustaista väkeä.

Vapaakirkon Hänninen koki vieraimmaksi, mutta sieltäkin hän löysi jotakin tuttua.

– Päällä oli samanlainen flow kuin ortodokseilla suurten juhlien aikaan, hän kuvailee.

Virpi Paulannon oli sikäli luontevaa mennä vapaisiin suuntiin kuuluviin kirkkoihin, että ne muistuttivat osin luterilaisessa kirkossa vaikuttavaa karismaattista liikettä. Jumalanpalvelukset eivät olleet niissä yhtä kaavamaisia kuin luterilaisessa kirkossa.

Ortodoksisessa vigiliassa sen sijaan noudatettiin tarkkaa kaavaa.

– Lauloimme rukouskirjasta. Käynti oli ihana ensiaskel ortodoksisuuteen, Paulanto kertoo.

Emil Antonille tuli uutena se, että ortodoksit tekevät maahankumarruksia, kun pyhitetyt ehtoollisaineet tuodaan esiin. Katolilaiset tekevät omalla tavallaan samoin.

Kurssilaiset saivat myös teoriatietoa kirkkokunnista ja ekumeniasta. Erityisesti ikonitietous kiinnosti Virpi Paulantoa. Hän oppi, että ortodoksit miettivät ikonin paikan kodeissaan tarkoin. Olisi esimerkiksi epäkunnioittavaa laittaa se lattialle.

– Luterilaiset pitävät ikoneita koristeina, mutta ortodokseilla ne liittyvät rukouselämään, Paulanto tietää.

Mika Hänninen kuuli lisää luterilaisista herätysliikkeistä ja katolisista sääntökunnista. Yhteydenpito muihin kirkkokuntiin kiinnostaa miestä siksikin, että ortodoksit ovat iso vähemmistö Suomessa.

– Vaikka luterilaisuus on valtakulttuuria, on yllättävän paljon asioita, joita ortodoksina ei tiedä. Törmään siihen kotonakin, sillä vaimoni on luterilainen, Hänninen kertoo.

Ketko antoi miehen mielestä läpileikkauksen suomalaiseen kristilliseen kulttuuriin.

Emil Antonille suurimpia oivalluksia oli, että muut kristityt käsittävät kirkon muuten kuin paaviuden kautta. Katolilaiset ajattelevat tavallisesti, että täysi yhteys kirkkoon vaatii myös yhteyden paaviin.

– Ortodoksit taas korostavat, että Rooman patriarkaatti oli vain yksi alkukirkon patriarkaateista. Muut jäivät ortodokseille. Protestantitkin yhtyvät ajatukseen, että paavin ylivalta on vain myöhäistä kehitystä, Anton selittää.

Ekumenia kuulostaa helposti tylsältä, mutta onko se sitä? Yhteiskunta- ja taloustieteitä opiskellut Mika Hänninen myöntää, että teologiset keskustelut voivat vaikuttaa epätrendikkäiltä. Hän kuitenkin ymmärtää keskustelujen tärkeyden.

Hännisen mielestä ekumenian tekevät kiehtovaksi erilaiset ihmiset.

Kirkkojen väliset keskustelut etenevät hitaasti. Emil Antonia harmittaa, ettei vanhojen kirkkojen välille ole saatu virallista ehtoollisyhteyttä. Toisaalta hän tietää, että ekumeniassa on saavutettu viidessäkymmenessä vuodessa enemmän kuin useisiin vuosisatoihin.

Anton sallisi erilaisuuden asioissa, joissa kirkot eivät pääse yksimielisyyteen.

Virpi Paulantokin korostaa, että tärkeintä on keskittyä siihen, mitä eri kirkkojen jäsenet voivat tehdä yhdessä.

Parhaimmillaan oma identiteetti vahvistuu keskusteluissa.

– Peilaan, mitä minä luterilaisena asiasta ajattelen. Pohdin luterilaista uskontunnustusta syvemmin, Paulanto sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi