null Yäk, nyt pitää pussata!

Elämysten tuottaja. Thaimaalainen prinsessa on yksi Juha Laukkasen nukeista, joita on kesän ajan esillä Talvipuutarhassa.

Elämysten tuottaja. Thaimaalainen prinsessa on yksi Juha Laukkasen nukeista, joita on kesän ajan esillä Talvipuutarhassa.

Hyvä elämä

Yäk, nyt pitää pussata!

30 vuotta nukketeatteria tehnyt Juha Laukkanen pyrkii ottamaan prinsessasadussakin huomioon myös pojat.

Nukketeatteria esittäessään Juha Laukkanen seuraa koko ajan lapsiyleisön reaktioita. Hän tuntee onnistuneensa, kun lapset tapittavat tarkkaavaisesti nuken touhuja.

– On elämys nähdä, miten teatterin taika vie heidät mukanaan ja miten he uskovat nukkeen. Lapset osaavat kyllä pysähtyä, jos heidän vain antaa pysähtyä.

– Minusta on tärkeää, että esitys sopii myös pojille. Prinssi voi sanoa Prinsessa Ruususessa, että yäk, nyt pitää pussata. Sillä tavallahan prinsessa herää eloon sadussa. Minulla on myös ohjelmistossa Peter Pan ja muita satuja, joissa on poika pääosassa.

Laukkanen on kiertänyt esiintymässä Sytkyt-nukketeatterinsa kanssa jo 30 vuotta. Tuona aikana on katsojakunnassa tapahtunut tiettyjä muutoksia.

– Alkuvuosina kävivät yleensä äidit katsomassa esityksiä lastensa kanssa. Nykyään lasten seurassa on paljon isiä, ja usein myös isovanhempia.

Laukkasen mielestä sellaiset esitykset ovat erityisen antoisia, joissa on katsojina sekä lapsia että vanhuksia. Sukupolvet saavat kosketuksen toisiinsa, kun vanhukset kertovat esityksen jälkeen lapsille omasta lapsuudestaan.

 

Nukketeatteriesitykset ovat vahvasti mukana buddhalaisissa ja hindulaisissa jumalanpalveluksissa. Se tuntuu siellä aivan luontevalta.

 

Nukketeatterista tuli Juha Laukkaselle leipätyö 1980-luvulla, jolloin hän alkoi esittää Kuopiossa Uppo-Nallen tarinoita. Niitä nähtiin myöhemmin myös televisiossa. Sen jälkeen kuvioihin tulivat Savonlinnan Oopperajuhlien nukkeoopperat, kuten Wagnerin Reininkulta ja Verdin Naamiohuvit.

Laukkanen on esittänyt vuosien mittaan kiertueilla kotimaassa ja ulkomailla tuttuja klassikkosatuja sekä itse kirjoittamiaan tarinoita. Joka vuosi hän tekee yhden tai kaksi uutta esitystä. Niissä on yleensä jokin teema, kuten kansainvälisyys tai ruokakulttuuri.

Aivan uutta näkökulmaa työhönsä Laukkanen sai, kun häntä pyydettiin kymmenisen vuotta sitten tekemään Aasia Helsingissä -festivaalille thaimaalaista nukketeatteria.

– Olin Thaimaassa paikallisen nukkemestarin opissa. Minuun teki vaikutuksen se, ettei siellä koroteta ääntä eikä olla vihaisia. Se oli minulle aivan uusi ideologia, olen nimittäin itse kova huutamaan ja melskaamaan. Buddhalaisuuden kautta olenkin yrittänyt löytää rauhaa.

Laukkanen on opiskellut alaa sittemmin muun muassa Kiinassa ja Indonesiassa. Nukkemestarit ovat Aasiassa arvostettuja, sillä nukketeatterilla on siellä pitkät perinteet.

– Nukketeatteriesitykset ovat yhä vahvasti mukana buddhalaisissa ja hindulaisissa jumalanpalveluksissa. Se tuntuu siellä aivan luontevalta.

 

On tärkeää käydä esiintymissä pienillä paikkakunnilla, koska tämä on monelle lapselle ensimmäinen porras taiteeseen.

 

Yhden miehen nukketeatteria tekevällä Juha Laukkasella on työssään kaksi luottohenkilöä. Kiertueella hänellä on tarvittaessa mukana teatteriteknikko Arto Ollikainen, joka hoitaa myös Sytkyjen Kuopiossa sijaitsevaa nukkevarastoa. Nuket valmistaa Pirjo Kivimäki; aiemmin niitä teki nyt jo edesmennyt Mirjami Skarp.

– Nuken valmistamiseen liittyy monesti huutoa ja tappelua, koska minulla ja Pirjolla on omat näkemykset siitä, millainen nuken pitäisi olla. Mutta tällainen kuuluu kaikkeen taiteen tekemiseen, Laukkanen sanoo.

Suomen kiertäminen on alkanut iän myötä tuntua Laukkasesta välillä raskaalta. Hän kuitenkin tunnustaa olevansa kuin vanha sirkushevonen, joka ei osaa lopettaa kiertueiden tekemistä.

– Kun olen levännyt, alan suorastaan odottaa tien päälle lähtemistä. On sitä paitsi tärkeää käydä esiintymissä pienillä paikkakunnilla, koska tämä on monelle lapselle ensimmäinen porras taiteeseen.

Kotimaisten kiertueiden lisäksi Laukkanen käy esittämässä vuosittain nukketeatteria ulkosuomalaisille lapsille esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa, Thaimaassa ja Singaporessa.

 

Esitin Talvipuutarhassa viime kesänä Prinsessa Ruususta, ja katsojia saattoi välillä olla jopa 300.

 

Sytkyjen 30-vuotisjuhlan merkeissä Talvipuutarhassa avautuu perjantaina esityksissä käytettyjen nukkejen näyttely. Nukkeja on siroteltu kasvien keskelle eri puolille Talvipuutarhaa. Kesäkuun lopussa Laukkanen alkaa esittää siellä kerran viikossa lapsille Kesäsatua.

Talvipuutarha on Laukkaselle ennestään tuttu paikka, sillä hän on esittänyt sen tiloissa pääsiäis- ja joulusatuja useita vuosia.

– Viime vuonna Talvipuutarhan ruusutarha täytti 90 vuotta, ja minua pyydettiin tekemään sen kunniaksi kesäteatteriesityksiä. Esitin Prinsessa Ruususta, ja katsojia saattoi välillä olla jopa 300, Laukkanen kertoo.

Esityksen jälkeen voi tutustua kasvihuoneiden eksoottisiin kasveihin, syödä viltillä eväitä tai ostaa kahvilan tuotteita. Talvipuutarha pystyy siis tarjoamaan lapsiperheille kokonaisvaltaisen elämyksen.

Syksyllä Laukkasella on ohjelmassa Jean Sibeliuksen elämästä kertova nukke- ja tanssinäytelmä Janne, jota hän esittää muun muassa Helsingissä ja Vantaalla. Kansallisteatterissa talon nukkenäyttelijänä neljä vuotta toimineen Laukkasen ohjelmassa puolestaan on Tove Janssonin kirjaan perustuva Muumilaakson talvi.

Nukketeatteri Sytkyjen nukkenäyttely 12.6.–30.8. ja Kesäsatu-esitykset 30.6.–28.7. ti klo 10 ja 12 Talvipuutarhassa, Hammarskjöldintie 1. Talvipuutarha avoinna ti klo 9–15, ke–pe klo 12–15 ja la–su klo 12–16. Lisätiedot: www.sytkyt.fi

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.