Yhtäkkiä yksin
Puolison kuolema raapaisee syvältä, sanoo miehensä vuosi sitten menettänyt Raija Sirvio.
Marraskuun lopulla tulee kuluneeksi vuosi Raija Sirvion, 69, puolison Yrjön kuolemasta.
– Meillä olisi ollut viime keväänä 50-vuotishääpäivä. Olen elänyt suurimman osan elämästäni Yrjön kanssa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olin vielä oppikoulussa, kun aloimme seurustella.
Molemmat olivat kotoisin Sonkajärveltä. Raija opiskeli sairaanhoitajaksi, ja pitkään heidän kotinsa oli Kuopiossa. Eläkeläisinä, neljä vuotta sitten, pariskunta muutti Tammistoon, lähelle tyttären perhettä.
– Halusin hoitaa tyttäreni nuorinta. Hoidin myös poikamme lapsia, kun he olivat pieniä. Ensimmäisen vuoden jälkeen Yrjö sairastui, ja minusta tuli omaishoitaja ja tarvitsin tyttäreni apua Yrjön hoitamisessa.
Aivoveritulppa vei Yrjön pyörätuoliin. Häntä ei voinut jättää yksin kotiin. Hän kaatui helposti, kun ei muistanut, etteivät jalat kanna.
Sairaalan patjalla puolison sängyn vieressä
Elämänsä viimeiset vajaat kaksi viikkoa Yrjö oli Peijaksessa ja Katriinassa. Kotiinpaluuta suunniteltiin, mutta sitten vointi huononi. Raija nukkui kaksi yötä patjalla puolisonsa sängyn vieressä.
– Emme puhuneet paljon. Yrjön hengenahdistus teki puhumisen vaikeaksi. Jälkeenpäin olen ajatellut, että olisi pitänyt puhua enemmän siitä, mitä hän ajatteli kuolemasta. Silloin halusin säästää häntä puhumisen vaivalta.
– Sunnuntaina Yrjö sanoi, että hän kuolee. Maanantaina hän sanoi kiitos. Me molemmat tiesimme, mitä hän tarkoitti sillä. Tiistaina hän kuoli.
Hoitaja tarjosi Raijalle mahdollisuutta osallistua ruumiin laittamiseen, puhdistamiseen ja pukemiseen.
– Valkoinen kuolinpaita oli kuin kastemekko. Päälle laitettiin lakana. Rinnan korkeudelle taiteltiin lakanasta risti. Hoitaja kysyi, tehdäänkö se, sillä sen tekeminen on yksilöllistä.
Ei enää rouva vaan leski
Elämänmuutos oli suuri.
– Ensin oli kauhea hätä ja huoli, ja sitten yhtäkkiä kaikki oli ohi. Sen jälkeen ei ollut enää mitään.
Yrjön kuoleman jälkeen Raija kutoi valkoisesta pehmeästä langasta töppöset.
– Yrjön jalkoja paleli aina. Kävimme ennen siunausta katsomassa Yrjön ruumista kappelin alakerrassa. Nostin peittoa ja laitoin sukat jalkaan. Se, että ukki näytti niin levolliselta, tuntui hyvältä myös tyttärenlapsista.
Hautajaisten jälkeen ei tekemisistä tahtonut tulla kotona juuri mitään.
– Kävin nykäisemässä sitä ja tätä, mutta mistään ei tullut valmista. Jotain tehdäkseni saatoin esimerkiksi levittää Yrjön työkalupakit ja työkalut kylpyhuoneen lattialle ja pestä ne nauloja myöten.
Raija halusi olla hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä, erossa muista ihmisistä.
– Maailma sai mennä menojaan, se ei kiinnostanut minua. Hain postinkin huppu päässä, ettei kukaan huomaisi minua. Kun naapuri osui kohdalle joskus tammi–helmikuussa ja sanoi ”Huomenta rouva”, ajattelin, että en minä ole rouva, leski minä olen.
Kotona olemisen ohella Raija hiihteli kevättalven laduilla.
Siskon kanssa puhelimessa puhumista
Tärkeitä olivat ja ovat lapset ja lastenlapset. Nuorimmat tyttärenlapset saattoivat jäädä yökylään. He muistelivat ukkia ja kävivät läpi omaa suruaan.
– Nuorin mietti, minne ukin vaatteet ja lääkkeet laitetaan. Vanhin lapsista pohti, että missähän ukki nykyään vipeltää. Hän harmitteli, ettei ukki ehtinyt nähdä, kun hän sai ajokortin.
Raija Sirvio sanoo, ettei ole halunnut puhua omasta surustaan kovin paljon lapsilleen. Heillä on oma surunsa isänsä kuoleman takia. Raija on puhunut eniten Nilsiässä asuvan siskonsa kanssa.
– Puhun siskon kanssa puhelimessa edelleenkin monta kertaa viikossa. Ymmärrämme toisiamme äänensävyistä.
Sukulaiset kutsuivat Raijaa moneen kertaan käymään Kuopiossa. Lopulta huhti–toukokuussa hän oli siellä viikon.
– Kotiintulo oli kamala. Koti oli tyhjä. Siellä ei ollut Yrjöä. Ei ollut ketään, jolle olisin voinut kertoa Kuopion kuulumisia niin kuin meillä oli tapana.
Kesällä Raija uskaltautui käymään Sonkajärven-mökillä. Sen jälkeen hän kokosi kotinsa seinälle kuvia puolisostaan. Niissä näkyy askareidensa parissa myhäilevä kalamies ja rakentaja viimeisenä mökkikesänään.
Yksinäisyyttä ja läheisyyden kaipuuta
Raija Sirvio on myös kirjoittanut muistiin ajatuksiaan ja tunteitaan. Ensimmäiset tekstit syntyivät joulupäivänä, ja sittemmin pitkin vuotta. Toisissa teksteissä on päiväykset, toisissa ei.
– Tuntuu, ettei surun ydintä pysty pukemaan sanoiksi. Suru on ainakin menettämisen tuskaa. Yrjö on jättänyt tyhjän tilan, jota mikään ei täytä.
Välillä vaimo on sortunut itsesyytöksiin ajattelemalla, ettei hoitanut miestään tarpeeksi hyvin.
– Yrjö oli tyytyväinen eikä valittanut. Hoidin häntä mielelläni. Yrjö oli sydämensivistynyt ja sisältä eheä ihminen. Se huokui hänestä. Se, että hän arvosti kaikkia ihmisiä ja heidän ihmisarvoaan, tuli aina esiin.
Jossakin vaiheessa Raija kertoo säikähtäneensä, kuinka vihainen oli Yrjölle siitä, että tämä kuoli ja jätti hänet.
– Myöhemmin olen ajatellut, että niin sairaalla ihmisellä on oikeus kuolla. Viimeisinä päivinään hän oli niin levollinen, että oli varmastikin valmis kuolemaan.
Työssään Raija oli nähnyt kuolemaa. Myös hänen läheisiään on kuollut, omien vanhempien lisäksi appivanhemmat, sisar ja sisarenpoika.
– Jokainen kuolema on omanlaisensa. Tuntuu kuin puolison kuolema raapaisisi syvemmältä. Tässä surussa on mukana yksinäisyyttä ja läheisyyden kaipuuta. Raskainta on, ettei tavallista arkea voi enää jakaa Yrjön kanssa.
Voimaa siihen, ettei jää surun vangiksi
Raija Sirvio käy usein aamuisin haudalla juttelemassa Yrjölle, mitä hänelle kuuluu. Sunnuntaisin hän menee Pyhän Laurin kirkkoon messuun. Kirkon seutu tuli tutuksi jo Yrjön eläessä. Kappelissa he kävivät konsertissa pyörätuolin kanssa.
– Usko kannattelee, niin Yrjökin ajatteli. Olen saanut voimaa rukouksesta. Kuuntelen usein hengellistä musiikkia. Tuntuu kuin jotkut Raamatun ajatukset olisivat saaneet syvemmän merkityksen.
– Olen ajatellut, että minun pitää etsiä voimaa jostakin, etten jää surun vangiksi. Jos katkeroituu, ei näe elämän myönteisiä puolia ja estää itseään kehittymästä.
Syksyn alussa aika oli kypsä sille, että Raija ryhtyi vapaaehtoiseksi lähimmäiseksi seurakunnassa.
– Tapaamisemme ovat olleet iloisia, nauramme paljon. Ei elämäni ole muutenkaan ankeaa, onhan minulla muistot. Haluan säilyttää Yrjön muiston sydämessäni.
- Pyhän Laurin kirkon hautausmaalla kävijöille on tarjolla lämmintä mehua pyhäinpäivänä 2.11. klo 15–18.30. Kirkolla on myös mahdollisuus keskustella Tikkurilan seurakunnan ja Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa.
-
Mehua ja keskustelukumppaneita on tarjolla myös Korson kirkon hautausmaalla klo 16–17.30.
Jaa tämä artikkeli: