null Yhteisvastuutulos Vantaalla koheni viime vuodesta

Vanhusten yksinäisyys kosketti monia suomalaisia.

Vanhusten yksinäisyys kosketti monia suomalaisia.

Yhteisvastuutulos Vantaalla koheni viime vuodesta

Vantaalaiset ovat lahjoittaneet Yhteisvastuulle enemmän kuin viime vuonna. Keräystuotto oli tänä vuonna 127 000 euroa, kun se oli viime vuonna 116 000 euroa. Kovin tulos oli jälleen Hakunilan seurakunnassa, jossa kerättiin huikeat 41 000 euroa. Vantaankoskella tuotto oli 35 000 euroa, Tikkurilassa 16 000 euroa, Korsossa ja Hämeenkylässä 11 000, Rekolassa 6 700 euroa ja Vantaan ruotsinkielisessä seurakunnassa 4 200 euroa.

Koko maassa Yhteisvastuukeräys tuotti tänä vuonna 4,15 miljoonaa euroa. Varoilla autetaan yksinäisiä vanhuksia Suomessa ja Kambodzhassa.

- Yhteisvastuukeräys toi vanhusten yksinäisyyden näkyviin ja herätti yhteiskunnallista keskustelua. Kampanja sai ihmiset liikkeelle kantamaan vastuuta lähellään olevista yksinäisistä vanhuksista. Myös kuntatasolla tehtiin uusia linjauksia, joiden avulla vanhusten yksinäisyyttä kyetään vähentämään laajemminkin, Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen kertoo.

Suomessa keräysvaroilla etsitään koteihinsa yksin jääneitä vanhuksia, selvitetään heidän tilanteensa ja ohjataan heidät palvelujen piiriin.

Kambodzassa tuetaan köyhien maaseutualueiden kehityshanketta, jossa kyläyhteisöjä koulutetaan kehittämään vesi- ja jätehuoltoa, rakennustekniikkaa sekä viljelymenetelmiä. Yhteisöjen vahvistuminen helpottaa myös vanhusten arkea.

Keräystilitys luovutettiin 31.10. keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Keräyksen tarkka tuotto oli 4 154 304,78 euroa. Tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyön ja katastrofiavun (60 %), Kirkkopalvelujen Kehittämiskeskus Tyynelän (20 %), Kirkon diakoniarahaston ja hiippakuntien (10 %) sekä seurakuntien diakoniatyön (10 %) kesken.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.