Yksi sydän
Olipa kerran suuri, terve ja iloinen sydän. Se eli ja sykki, pumppasi voimakkaasti ja teki työnsä mielellään. Se rakasti itseään ja elämää.
Sitten sydän halkesi kahtia. Siinä asuva rakkaus repäistiin rikki ja se jätettiin verisenä ja haljenneena tielle makaamaan.
— Mitä itket, sydänrassu? kysyi ohikulkija myötätuntoisena.
— Itken rakkauden kuolemaa, vastasi sydän vaikeroiden. Puolikkaani on riistetty minulta enkä jaksa enää elää!
Ohikulkija istuutui sydämen viereen tien pölyyn.
— Eihän sinua mikään estä rakastamasta edelleen, hän sanoi. Puolikkaasi ei ole enää kanssasi, mutta rakkaus on loputon.
— Mutta voimani vuotaa pois haavojeni kautta! itki sydän.
— Sinä saat uutta voimaa. Rakasta yhä vain. Rakasta puolikastasi kaikissa, jotka kohtaat tielläsi. Rakasta häntä valossa ja pimeässä, joiden läpi taivallat. Rakasta häntä eläimissä ja kukissa, jotka kulkevat kanssasi. Huomaat, että rakkaus kasvaa ja enentyy jatkuvasti.
— Mutta minun on niin ikävä, kuiskasi sydän.
Ohikulkija katsoi sydäntä lempeästi.
— Kaipaus on hinta, jonka joudut maksamaan, hän sanoi.
Jaa tämä artikkeli: