null Yksin jääminen on juutalaisille tuttua

Puheenvuorot

Yksin jääminen on juutalaisille tuttua

Anna Juhola, EAPPI- ja Palestiina-aktivisti, on tuohtunut Felix Noibarille (Kirkko ja kaupunki 8.9.), joka puolustaa Israelia. Noibar toteaa (Kirkko ja kaupunki 25.8.), että Juudeaa ja Samariaa eli niin kutsuttua Länsirantaa ei kuulu nimittää miehitetyiksi vaan kiistanalaisiksi alueiksi. Juhola lukee kansainvälistä lakia toisin ja kirjoittaa, että "koko kansainvälinen yhteisö" pitää Israelia miehittäjävaltiona. Näin ollen Israel – ja Noibar – olisivat tulkintansa kanssa yksin.

Yksin jääminen on juutalaiselle kansalle tuttua. Kansainvälinen yhteisö hylkäsi juutalaiset Hitlerin käsiin pommittamatta kertaakaan Auschwitziin johtavia rautateitä. Kansainvälinen yhteisö sulki ovensa natsien vainoja pakenevilta juutalaisilta; Englannin hallinnoimaan mandaattiajan Palestiinaankaan – juutalaisten historialliseen kotimaahan – he eivät päässeet. Kansainvälinen yhteisö ei estänyt arabimaita niiden hyökätessä Israelia vastaan 1948, 1967 ja 1973 ääneen lausuttuna pyrkimyksenään ajaa juutalaiset mereen.

Kansainvälinen yhteisö on YK:ssa tehtaillut enemmän päätöslauselmia pientä juutalaisvaltiota vastaan kuin kaikkia muita valtioita vastaan yhteensä, mukaan lukien Iran, Saudi-Arabia, Pohjois-Korea ja Kiina. Vuonna 1975 kansainvälinen yhteisö nuiji YK:n yleiskokouksessa sosialististen ja islamilaisten valtioiden enemmistöllä lauselman, jonka mukaan sionismi on rasismia. Ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa jonkin kansan – juutalaisen – kansallisuusaate julistettiin itsessään rasistiseksi ja muita syrjiväksi. Näin tapahtui kolmekymmentä vuotta holokaustin jälkeen. Päätöslauselma kumottiin vasta 1991.

Israel on oppinut, ettei se voi jättää kohtaloaan kansainvälisen yhteisön ja sen enemmistöpäätösten ratkaistavaksi. Sen on huolehdittava itse turvallisuudestaan oikeaksi katsomallaan tavalla. Israel hallinnoi ja valvoo joitakin alueita Länsirannalla siksi, että jos se vetäytyy niiltä kokonaan, palestiinalaiset muuttavat alueet islamistiseksi terroristivallaksi. Näin tapahtui Gazassa, mutta näin ei tule tapahtumaan Juudeassa ja Samariassa.

Michel Grünstein
kauppat. maist.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.