null Yksinkertaista

Yksinkertaista

Kuopion piispanvaali on tärkeä koko kirkolle. Viimeaikainen sapelien kalistelu tuntuu vieraalta, sillä piispan keskeinen tehtävä on suojella yhtenäisyyttä. Vaalirauhaa on vaalittava.

Meillä olisi opittavaa Johan Galtungilta, rauhantutkimuksen veteraanilta. FST5 esitti hänen haastattelunsa tammikuun alkupuolella. Nyt 81-vuotiaasta Galtungista tuli rauhantutkija 1950-luvulla, koska hän ei löytänyt ainuttakaan aiheesta kertovaa kirjaa. Hän huomasi, että normaalisti konflikteissa on neljä vaihtoehtoa. Kahdessa jompikumpi voittaa ja toinen häviää. Kahdessa rauhaa ei haluta solmia, sillä kumpikaan ei ole tyytyväinen sen lopputulokseen tai ei ymmärrä sen sisältöä.

Galtung esittää viidennen vaihtoehdon: lähtökohtana on, että vain rauha kelpaa. Kyse ei ole vain kompromissien luomisesta, vaan luovien mahdollisuuksien etsimisestä. Yhtenä esimerkkinä tästä oli Ecuadorin ja Perun välisen rajasodan loppuminen 1998. Galtung ehdotti yhteisen kansallispuiston perustamista kiistellylle alueelle. Ratkaisun avain oli lopulta siinä, että molemmat osapuolet sitoutuivat etsimään rauhaa, ei voittoa. Haastattelussa Galtung sanoi, että rauhantyön menetelmä on niin yksinkertainen, että sitä voi käyttää myös lasten kanssa.

Kuinka usein erilaisissa kiista- tai riitatilanteissa yritänkään päästä voitolle niin, että tiedän toisen hävinneen! Sama logiikka pätee ihmisryhmiin, valtioihin ja jopa sivilisaatioihin. Ja näyttää siltä, että sama pätee kirkollisiinkin keskusteluihin. Oma näkökulma on jo valmiiksi sementoitu. Ainoa hyväksyttävä vaihtoehto on toisen häviö. Dialogi ei pääse edes alkuun.

Sen sijaan jos lähtökohtaisesti pyrin rauhaan, en voi ajatella omaa voittamistani. Tämä haastaa luovuuteen. Lopputuloksena voikin olla niin sanottu win-win-tilanne, jossa kaikki voittavat.

Jos ihmissuhteessa, ryhmien välillä tai kansojen kohtaloissa haluaa sotaa, saa sodan.

Jos haluaa rauhaa, voi saada rauhan. Niin yksinkertaista että lapsetkin sen ymmärtävät.

Ehkä juuri siksi Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.