null Ylijääneen kouluruoan jakelu jatkuu Vantaalla

Ruokailuissa jaetaan ammattioppilaitos Variasta ylijäänyttä ruokaa.

Ruokailuissa jaetaan ammattioppilaitos Variasta ylijäänyttä ruokaa.

Ylijääneen kouluruoan jakelu jatkuu Vantaalla

Vantaan kaupunki ja kaupungin tila-, puhtaus- ja ateriapalveluja tuottava Vantti ovat päättäneet jatkaa elokuussa alkanutta ylijääneen kouluruoan jakelua. Kouluruokaa jaetaan kolmelle järjestölle ja yhdelle kaupungin asukastilalle kolmesta Vantaan ammattiopisto Varian keittiöstä.

Jakelutoimintaa koordinoivassa Vantaan kaupungin ja Vantaan seurakuntayhtymän Yhteinen pöytä -projektissa ollaan hyvin tyytyväisiä kokeiluun.

– Järjestöiltä on tullut vain kiitosta, ja asukastilan kävijämäärä on kasvanut kokeilun ansiosta. Kuljetukset ovat onnistuneet hyvin, ja kuskimme on saanut positiivista palautetta. Jatkamme mielellämme kokeilua, kertoo projektikoordinaattori Hanna Kuisma.

Myös Vantin ateria- ja puhtauspalvelujohtaja Pirjo Huvila-Nicklènin mukaan kokeilu on onnistunut hyvin.

– Vantti on saanut positiivista palautetta ylijääneen kouluruoan jakelusta järjestöjen kautta. Jaettavalle ruoalle on selvästi ollut tarvetta, ruokailijoita on riittänyt ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Lisäksi kokeilu on sujunut hyvin keittiöhenkilöstömme työpäivän ohessa. Tämä on Vantin tapa antaa hyvän kiertää, hän kertoo.

Jaettava ruoka on ammattiopisto Varian Tennistien, Talvikkitien ja Ojahaantien toimipisteiden keittiöiden opiskelijaruokailusta ylijäänyttä ruokaa. Sitä ei jaeta kuntalaisille suoraan Varian keittiöistä, vaan ruoka tarjoillaan kansalaisjärjestöjen toimipisteissä. Ruokaa ei voi ottaa mukaan kotiin.

Vantaan työttömät ja Elämänlaatu-yhdistys jakavat ruokaa omissa tiloissaan Tikkurilassa. Lisäksi Vantaan kaupungin asukastila Tuulikontti jakaa ruokaa Havukoskella ja R3-maahanmuuttajanuorten tuki -yhdistys Myyrmäessä. 

Ylijääneen kouluruoan jakelun jatkoa tarkastellaan puolivuosittain, seuraavan kerran huhtikuussa 2015.

 

Kuva: Tero Sivula/Rodeo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.