Ylipuutarhuri on multakauppias, asiakaspalvelija ja ideoija
Kaksi vuotta hautausmaan ylipuutarhurina on opettanut Pekka Leskiselle sen, että kahta samanlaista työpäivää ei ole.
”Honkanummi on paikkana hieno kokonaisuus. Tämä on kuin oma maailmansa, kun astuu porttien sisäpuolelle”, kuvailee Honkanummen ja Östersundomin hautausmaiden ylipuutarhuri Pekka Leskinen.
Heti hautausmaan porteilta alkaa männikkö, jota jatkuu silmänkantamattomiin. Ainoa merkki sivilisaatiosta on takana jylisevä Vanha Porvoontie.
Leskinen ajaa alueen halki. Aina silloin tällöin hän osoittaa auton ikkunasta hautausmaan yksityiskohtia. Vasemmalla pulppuaa kesäisin suihkulähde ja oikealla kukkivat parin kuukauden päästä alppiruusut.
Auto tai polkupyörä ovat käteviä menopelejä alueella liikkuessa, sillä 76 hehtaarin hautausmaalla kävelymatkaa kertyy helposti paljon.
Ylipuutarhuri on silminnähden ylpeä työpaikastaan. Hautausmaa on hyvässä kunnossa siihen nähden, että se viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhliaan.
Kesätyöntekijästä ylipuutarhuriksi
Ensimmäistä kertaa Pekka Leskinen vieraili Honkanummella reilut kaksi vuotta sitten. Oli hänen ensimmäinen työpäivänsä ylipuutarhurina.
Oli maaliskuun puoliväli, ja maassa lunta. Pakkasta oli pari astetta.
”Yhden kerran olen ollut kesätyöntekijänä 70-luvulla hautausmaalla, mutta muuten kosketus hautausmaan töihin on ollut aika pientä”, kertoo Leskinen.
Täällä on hyvin positiivinen ilmapiiri, eikä mitenkään raskas tai ahdistava, vaikka hautausmaalla työskennelläänkin.
Aivan kokematon hän ei ollut ylipuutarhurin työtä aloittaessaan. Leskisen ansioluettelosta löytyy 34 vuoden kokemus viheralalta: luettelossa on kaikkea päällikön ja toimitusjohtajan pesteistä kansainvälisiin yhteistyökuvioihin.
Leskisen mukaan hautausmaa eroaa puistojen puhtaanapidosta siinä, että kaikki ammattilaiset puutarhureista hitsaajiin tekevät töitä ristiin.
Välillä tarvitaan apua vihertöihin, rakennusprojekteihin, kappeliin tai krematorioon. Tittelistä riippumatta kaikki auttavat toisiaan.
Surun keskellä kuplii ilo
”Helposti voisi ajatella, että hautausmaa on pelkkää kuolemisen ja surun ympäristöä. Täällä on hyvin positiivinen ilmapiiri, eikä mitenkään raskas tai ahdistava, vaikka hautausmaalla työskennelläänkin”, toteaa Leskinen.
Hänen mukaansa työpäivissä ilo on vahvasti esillä. Hautausmaalla luodaan kaunista ympäristöä ja tuetaan surevia omaisia.
Pitkään talossa työskennelleet osaavat ottaa surun oikealla tavalla elämäänsä mukaan. Näin he pystyvät ottamaan vastaan asiakkaan kuin asiakkaan.
Tavoitteena on se, että myös hautausmaan asiakkaille jäisi hyvä maku siunaustilaisuuksista ja hautajaisista. Ne ovat hyvin surullisia tilanteita, mutta Honkanummi tarjoaa rauhalliset puitteet niiden järjestämiseen.
|
Projekteja perustyön ohessa
Seurakunnilla on lakisääteisenä velvollisuutena pitää hautausmaat kunnossa, toimittaa siunauksia ja tehdä tuhkauksia. Pekka Leskisen mukaan nämä työt hoidetaan viimeisen päälle Honkanummella. Hän on myös pohtinut, mitä muuta hautausmaalla voisi tehdä.
Kaikenlainen kehitystoiminta vie aikaa, mutta ne ovat lähellä sydäntäni.
Yksi projekteista on käynnissä parhaillaan hautausmaan itäosassa lähellä Lahdenväylää. Sinne Leskinen suuntaa autollaan.
Meluvallin taakse kaivinkone muotoilee uutta mullankäsittelyyn tarkoitettua aluetta. Hautausmaa tuottaa puutarhajätteistä enemmän multaa kuin se itse tarvitsee.
Multa voidaan myydä viranomaisilta saadulla luvalla kenelle tahansa yksityishenkilölle tai yritykselle.
”Kaikenlainen kehitystoiminta vie aikaa, mutta ne ovat lähellä sydäntäni”, kertoo Pekka Leskinen. Yhden työpäivän aikana hän saattaa olla yhteydessä vesilaitokseen, näyttelijöihin ja veteraanijärjestöihin.
Arvostava esimies nostaa motivaatiota
Kaikki projektit hoituvat varsinaisen työn ohessa. Ensisijaisesti Leskinen on kanttorien, puutarhureiden, haudankaivajien ja lukuisten muiden ammattilaisten esimies.
Talvella alaisia on noin 30 ja kesällä määrä kasvaa kausityötekijöiden myötä noin 110 alaiseen.
”Kesällä pyrin mahdollisimman paljon kiertämään ulkona kentällä. Kausityöntekijät ovat toistuvasti toivoneet palautteissaan sitä.”
Kesäisin Leskinen pyöräilee alueella ja käy katsomassa työntekijöiden kätten jälkiä. Kun esimies arvostaa työntekijöiden työtä, myös tekijöiden motivaatio kasvaa.
Aina aikaa ei kuitenkaan jää muulta byrokratialta. Päivän työjärjestys voi mennä uusiksi omaisen vierailusta tai kiinteistötoimiston yhteydenotosta.
”Kokonaisuus on aika lähellä sillisalaattia”, Leskinen naurahtaa.
Julkisuuden henkilöt ja rastit houkuttelevat hautausmaalle
|
Miltä kuulostaisi rastien etsiminen hautausmaalta tai mielenkiintoisia kohteita esittelevä mobiilireitti? Pekka Leskinen haluaa tehdä Honkanummesta elävien hautausmaan.
Jo nyt hautausmaata käytetään läpikulkureittinä ja koirien ulkoilutukseen. Aluetta voisi käyttää vieläkin monipuolisemmin.
Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelija teki opinnäytetyönään alueelle mobiilireitin. Reitin varrelle on koottu julkisuuden henkilöiden hautoja ja näyttäviä kasveja.
Honkanummelta löytyy muun muassa Reino Helismaan, Vili Vesterisen, A. Aimon ja Tapio Kullervo Lahtisen haudat. Uusimpiin tulokkaisiin lukeutuu Simo Salminen.
Reitin lisäksi suunnitteilla on suunnistuskartta hautausmaasta. Suunnistuskilpailuja ei ole kuitenkaan tarkoitus järjestää alueella, vaan suunnistus on esimerkiksi päiväkodeille ja rippikouluille helppo tapa tutustua hautausmaahan.
Honkanummen hautausmaa löytyy Facebookista ja Instagramista tunnuksella @honkanummi.
Honkanummi viettää tänä vuonna 60-vuotissyntymäpäiviä. Juhlien kunniaksi syksyllä 19.–24.9. järjestetään koko viikon ajan ohjelmaa. Viikon tapahtumista tiedotetaan Honkanummen verkkosivuilla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Honkanummelle avataan metsähauta-alue, jonka maamerkkinä ovat jättimäiset siirtolohkareet
AjankohtaistaMetsähauta-alue halutaan säilyttää luonnontilaisena. Siksi uurnahautauksia ei tehdä talvella.