null Yllätä vähävaraisen perheen lapsi joululahjalla

Yllätä vähävaraisen perheen lapsi joululahjalla

Jaa jouluiloa ja yllätä tuntematon lapsi joululahjalla. Rakenna joulupuu -keräyksen kautta jaetaan lahjoja vähävaraisten perheiden lapsille.

Lahjoittaa voi myös muille tarvitseville esimerkiksi ruokalahjakortteja yksinäisille ja kukkalahjoja vanhuksille, lahjatoiveet voivat vaihdella seurakunnittain.

Keräys tarjoaa konkreettisen tavan auttaa ja tuottaa jouluiloa lähimmäiselle. Seurakuntien diakoniatyöntekijä toimittavat lahjat perille.

− Lahjan saaja saattaa kertoa, että paketti on lapsen ainut lahja. Jollekin on tärkeää, että lapsen nimenomainen toive toteutuu, eikä lahja ole mitä tahansa. Tarinoita on monenlaisia, kertoo johtava diakoniatyöntekijä Liisa Juusela Hakunilan seurakunnasta Vantaalta.

Joululahjatoiveita voi hakea ensimmäisenä adventtisunnuntaina 30.11. Vantaan, Espoon ja Helsingin kirkoista.

− Paketeista huomaa, että lahja on ollut mieluinen tehtävä myös sen antajalle. Joskus mukaan on laitettu ylimääräinen konvehtirasia. Kerran toiveena olleiden luistimien mukana tuli myös jääkiekkomaila.

Rakenna joulupuu on Espoon, Helsingin ja Vantaan ev.-lut. seurakuntien joulukampanja. Tänä vuonna pääkaupunkiseudun seurakunnat toteuttavat Rakenna joulupuu -keräyksen ensimmäistä kertaa yhdessä.

Aiemmin keräystä on järjestetty eri seurakunnissa pääkaupunkiseudulla. Vantaalla keräys on jo perinne, joka järjestettiin koko kaupungin laajuisena ensimmäisen kerran 2011.

Katso listaus kirkoista ja tarkemmat tiedot www.rakennajoulupuu.fi.

Vantaan kirkot tästä linkistä

 

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.