null Ympäristö ohjaa

Anu Pennasen taiteen pääosassa on ihminen.

Anu Pennasen taiteen pääosassa on ihminen.

Ympäristö ohjaa

Mediataiteilija Anu Pennasen teoksissa ihmistä ei voi erottaa ympäristöstään.

Vantaan taidemuseon uusi näyttely esittelee kansainvälistä video- ja valokuvataidetta. Danica Dakic ja Loretta Lux kieltämättä kuulostavatkin kansainvälisiltä taiteilijoilta, mutta sellainen on myös Anu Pennanen, Berliinissä asuva mediataiteilija.

Pennasen töistä on näyttelyssä esillä Tallinnassa kuvattu Ystävyys-videoinstallaatio ja siihen liittyviä muotokuvia. Ystävyys on toinen osa teossarjaa, jota Pennanen kutsuu ostoskeskustrilogiakseen. Ensimmäinen osa kuvattiin Kampin ostoskeskuksen rakennustyömaalla ja Ruoholahden konttorimaisemissa. Viimeinen osa on parhaillaan leikkausvaiheessa ja sen kuvauspaikkana on ollut Les Hallesin metroasema-ostoskeskuskompleksi Pariisissa.

Ystävyys-teoksen kuvauspaikkoja ovat uuden Viru-kauppakeskuksen lisäksi neuvostoaikaiset monumentit Linnahalli ja Maarjamäen sotamuistomerkki. Kuvauspaikat havainnollistavat Viron lähihistoriaa ja viime vuosien nopeita muutoksia.

— Virossa on menty yhdestä ääripäästä toiseen. Entinen neuvostotasavalta noudattaa nyt Euroopan unionin liberalistisinta kapitalistista talouspolitiikkaa, Pennanen toteaa.

Skeittailua historiassa

Ystävyys kuvaa yhdeksää 15–20-vuotiasta nuorta, osa on viron-, osa venäjänkielisiä. Pennanen kertoo valinneensa teokseen nuoria, koska he suhtautuvat maailmaan toiveikkaammin, avoimemmin ja uteliaammin kuin sodan ja neuvostoajan kokeneet vanhemmat sukupolvet. Heille Maarjamäki, jonne sodissa kaatuneita on haudattu, ei ole vain menneisyyden muistomerkki, vaan myös oleskelu- ja kokoontumispaikka.

— Nuoret skeittailevat historian päällä, eivätkä jää sen vangeiksi, sanoo Pennanen.

Kauppakeskuksessakaan nuoret eivät jääneet rakennetun ympäristön armoille.

— Virossa aiemmin vallassa ollutta kommunistista järjestelmää on helppo kritisoida, mutta nykyisestä kuluttamisen systeemistä on vaikeampi pyristellä irti. On vaikea ajatella itsenäisesti, kun systeemi tulee iholle, tunkeutuu aisteihin ja houkuttelee.

— Nuoret kuitenkin tekivät ostoskeskuksessa kiellettyjä temppuja ja viettivät aikaa yhdessä. He eivät olleet ostamassa, vaan tekivät muuta kuin mihin ympäristö ohjaa, Pennanen kertoo.

Pääosassa ihminen

Kaupunki, arkkitehtuuri ja ihmisen suhde elinympäristöönsä ovat Anu Pennasen taiteen keskeisiä teemoja.

— Pääosassa on ihminen. Haluan ymmärtää, miksi olemme sellaisia kuin olemme. Ihmistä ei voi erottaa ympäristöstään, ympäristö vaikuttaa paljon siihen, miltä meistä tuntuu. Sehän näkyy jo vanhoissa muotokuvissakin, joissa ihminen esitettiin ammattinsa edustajana ja omassa ympäristössään.

Pennanen kertoo, että hänen työskentelytapansa on hidas. Esimerkiksi Tallinna-projektiin kului kaikkiaan nelisen vuotta. Nopearytmisessä taidemaailmassa vaatii asennetta ryhtyä tekemään pitkiä, vuosia vieviä projekteja.

— Koska kuvaan ihmisiä, jo luottamuksen luominen ottaa oman aikansa. En voi vain pöllähtää paikalle suurena taiteilijana. Myös aiheeni ovat monimutkaisia ja niihin perehtyminen vaatii taustatyötä, esimerkiksi Tallinnassa katsoin arkistossa vanhoja propagandafilmejä.

Performanssia kirkossa

Anu Pennanen toteaa, että vaikka hän ei teoksissaan kuvaa suoraan itseään ja omaa elämäänsä, taide aina ja väistämättä kertoo jotakin taiteilijasta.

— Taiteen tekeminen on myös opettanut minulle paljon itsestäni ja omasta taustastani, sillä tilanteet ovat olleet haastavia. Tallinnassa olin suomalainen, mihin liittyy omat jännitteensä, Pariisissa taas vaaleaihoinen eurooppalainen maahanmuuttajien keskellä.

Viimeisimmän työnsä Pennanen teki helmikuussa kirkkoon, berliiniläiseen Passionskircheen. Siellä kokoontuva suomalainen luterilainen seurakunta pyysi häneltä teosta kerran vuodessa pidettävään taidejumalanpalvelukseen. Pennanen teki ystävänsä, turkkilaissyntyisen taiteilijan Esra Ersenin kanssa performanssin, jossa resitoitiin Koraania ja imaami puhui.

— Ideana oli vuoropuhelu. Oli jännää huomata, että luterilainen pappi ja imaami puhuivat pitkälti samoista asioista.

Anu Pennasen Ystävyys-videoinstallaatio on esillä Vantaan taidemuseossa 4.9. saakka.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.