– Minua on pidetty pystyssä lääketieteen uusimmilla hoitomuodoilla, Erkki Rantala sanoo.
Ympyrät sulkeutuvat
Entiselle kiireiselle kaupunginjohtajalle tärkeää on nyt oman rajallisuuden tunnustaminen.
Kun Erkki Rantala, 67, muutti Havukoskelle 40 vuotta sitten, alue näytti kovin erilaiselta kuin nykyään.
– Vasta kahdessa Rautkallionmäen kerrostalossa asuttiin, me muutimme kolmanteen. Ympärillä oli metsää. Tornitaloja alettiin rakentaa. Elanto oli avannut ovensa kaksi viikkoa aikaisemmin. Meidän ei tarvinnut elää kauppa-auton ja Rekolan K-kaupan varassa.
Nuoren perheen isä meni mukaan kunnallispolitiikkaan.
– Tarvittiin päiväkoteja ja kouluja. Nyt korttelikouluista kaksi on lakkautettu, eikä isoissakaan kouluissa ole väentungosta. Aloitimme kunnallispolitiikassa Pirjo Ala-Kapeen kanssa samoihin aikoihin, Rantala muistaa puoluetoverinsa. Molemmat ovat toimineet myös Vantaan kaupunginjohtajina.
Ensimmäiseksi luottamustoimeksi Rantalalle osui jäsenyys kaupungin ja seurakuntayhtymän yhteisessä neuvottelukunnassa. Siinä pohdittiin Anders Räckhalsin aikoinaan lahjoittamien maiden kaavoitusta.
– Ympyrä on sulkeutunut niin, että olen enää mukana vain seurakunnan luottamustehtävissä. Se on uudenlainen toimintaympäristö politiikkaan tai HUSiin verrattuna.
Mielisairaalan pihapiiri opetti suvaitsevaisuutta
Erkki Rantala eli 11-vuotiaaksi Seinäjoen piirimielisairaalan vieressä Törnävällä. Äiti oli työssä sairaalassa.
– Siellä me suurten ikäluokkien lapset temmelsimme yhdessä skitsofreenikkojen kanssa. Yhteisö oli oma maailmansa, portit sulkeutuivat illalla kello yhdeksän. Toki henkilökunnalla oli omat avaimensa pikkuportteihin.
Alueella oli oma lastentarha, urheiluseura, pyhäkoulu, kirjasto, elokuvateatteri, leipomo ja kasvimaat.
Potilaat kävivät tekemässä esimerkiksi siivoustöitä perheissä maksua vastaan. Henkilökunta osti myös heidän poimimiaan marjoja ja sieniä.
– Kun omakotitaloamme rakennettiin, sielläkin oli töissä ”omaa väkeä”. Joskus potilaitten piti lähteä yhteisestä ruokapöydästä kiireellä osastolle ennen kuin ovet suljettiin.
Sairaalan lähellä asuessaan Rantala sanoo oppineensa suvaitsevaisuutta ja tasavertaisuutta.
– Meille lapsille opetettiin, että kaikki, enemmän tai vähemmän poikkeavat yksilöt, ovat samanarvoisia ihmisiä. Suurin synti oli, että ryhtyi huutelemaan potilaille tai herjailemaan heitä.
– Sain ensimmäisen selkäsaunani, kun varastin muutaman mansikan potilas Aliinan pienestä puutarhasta. Tiesin rikkomuksen ja siitä seuraavan rangaistuksen. Joka perheessä oli samat pelisäännöt.
Välillä vanhemmat olivat sitä mieltä, että lapsen oli hyvä nähdä muutakin kuin sairaalan pihapiirin elämää. Niinpä Erkki vietti aikoja isovanhempiensa luona. Siellä paappa hyräili Siionin virttä: Tie taivaan kaita, ahdas on.
Täällä Pohjantähden alla -romaani avasi silmät
Yhä jatkuva intohimo kirjoihin syntyi varhain.
– Lainasin puolisalaa kirjoja sairaalan ja Törnävän kansakoulun kirjastoista. Lukeminen ei ollut kiellettyä, mutta kirjojen epäiltiin vievän aikaa läksyiltä. Pidin kirjoja piilossa tyynyn alla.
Opintojen jälkeen kirjojen parista löytyi myös työ. Erkki Rantala päätyi Tammen tietokirjaosastolle kustannustoimittajaksi.
– Nyt tuntuu hassulta ajatella, että alle 30-vuotiaana aloittelijana pystyin sanomaan jollekin tietokirjaa kirjoittavalle professorille, että tuo sinun stoorisi ei oikein kulje.
Oma lukunsa olivat muutamat muistelmakirjat, joiden haamukirjoittajana Rantala toimi.
– Eräs oli niin rehellinen, että myönsi asian omistuskirjoituksessa ja antoi osan tekijänpalkkiostaan minulle.
Kaikkein vaikuttavin kirjakokemus Rantalalle on ollut Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -kirjan toinen osa. Sen hän luki kouluaikanaan, pian kirjan ilmestyttyä 1960-luvun alussa.
Vaikka Rantalan koti oli sosiaalidemokraattinen, nimenomaan Väinö Linna muutti hänen historia- ja yhteiskuntanäkemyksensä. Rantalasta tuli sosialisti ja puolueen jäsen 50 vuotta sitten.
– Ehkä minulle kävi kuin paapalleni sisällissodan aikaan. Hän joutui silloin vartioimaan punavankeja Seinäjoen asemalla. Sukulaiset ovat kertoneet hänen järkyttyneen, kun hän huomasi, että melkein kaikki vangit olivat suomalaisia eivätkä venäläisiä.
Eteläpohjalaisessa lapsuusympäristössä paappa oli ainoita, jotka puhuivat sisällissodasta, muut vapaussodasta.
Suhteesta Jumalaan tuli prosessi
Myöhemmin pienestä kirjalahjasta tuli toinen tärkeä maailmankatsomuksellinen vaikuttaja.
– Vuonna 1998 Vantaan seurakuntayhtymän johtaja Paavo Virtanen tuli yhdessä kirkkovaltuuston puheenjohtajan Esko Koskenvesan kanssa johonkin neuvotteluun kaupungintalolle. He olivat kuulleet sukuni yhteyksistä herännäisyyteen ja toivat lahjaksi Siionin virret, Erkki Rantala muistelee.
Kirja palautti mieleen lapsuuden ja paapan hyräilyt. Rantala ryhtyi pohtimaan körttiläistä perintöään ja arvopohjaa suhteessa omaan elämäänsä. Hän rupesi käymään kirkossa, herättäjäjuhlilla ja seuroissa.
– Körttiläinen kristillisyys veti minua puoleensa. Henkilökohtaisen nöyryyden ja armon etsiminen sekä oman rajallisuuden tunnustaminen tulivat vuosien mittaan tärkeiksi. Etsin ehkä alitajuisesti tukea niissä vaativissa oloissa, joissa kaupunginjohtajana jouduin silloin tekemään isoja ratkaisuja.
– En kokenut suurta mullistusta tai päivää, jona kolahti. Suhteeni Jumalaan on prosessi tai kehitystulos. Enää ei tunnu vieraalta sanoa itseään uskovaiseksi.
Körttiläisyyden lisäksi Rantala kertoo kantavansa mielenlaadussaan eteläpohjalaista äidin sukua ja karjalaista isän sukua.
– Karjalainen putoaa aina jaloilleen. Eteläpohjalaiselle taas on selvää, että näiltä jalansijoilta en siirry. Siihen kai liittyvät jääräpäisyyteni ja jäykkäniskaisuuteni.
Kirkko ja sen sanoma ovat Rantalalle tärkeitä.
– Sen takia minua harmittaa, ettei jo muutama vuosi sitten osattu selvemmin lukea muutoksen merkkejä, jäsenkadon myötä vaikeutuvaa taloutta. Jos puolet ihmisistä kuuluu kirkkoon siksi, että se tekee hyvää, on erityishuomiota kiinnitettävä diakoniseen työotteeseen.
Rantalan mielestä Vantaan seurakuntien taloustyöryhmän raportissa on monia oikeansuuntaisia linjauksia, kuten se, että työvoimaa pitäisi voida käyttää joustavammin seurakuntarajoista välittämättä.
– Sen sijaan en kannata seurakuntien yhdistämistä. Tosin Tikkurilan seurakunnasta voitaisiin Ilola liittää Rekolan seurakuntaan.
– Jokainen seurakunta tarvitsee kasvot. Siinä on kirkkoherran ensisijainen tehtävä. Kirkkoherran ei pitäisi tarvita työhuonetta hallintotöitään varten. Kännykkä, läppäri, Raamattu ja virsikirja vain käteen ja sitten baanalle ihmisiä kohtaamaan!
Lisäksi kirkkoherran johdolla syntyvät papiston ja muun henkilöstön työtiimit. Niiden onnistumisesta riippuu Rantalan mielestä seurakuntalaisten jäsenyyden vahvistuminen ja seurakunnan vetovoima.
Syöpä muutti elämisen tahdin
Uudenlainen vaihe Erkki Rantalan elämässä alkoi kevättalvella 2009. Muutamaa kuukautta ennen kuin Rantala jäi eläkkeelle, hänellä todettiin aggressiivinen eturauhassyöpä, joka oli levinnyt luustoon.
– Minua on pidetty pystyssä lääketieteen uusimmilla hoitomuodoilla. En kestä sytostaattihoitoja. Särkylääkkeet vievät lihaskuntoa ja muuta kuntoa alaspäin. Jos olisin sairastunut kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, olisin varmaan jo kuollut.
– Olen utelias kokemaan sen, miltä tuntuu, kun jossain vaiheessa sanotaan, kuinka paljon elinaikaa on jäljellä.
Rantalan vointi vaihtelee päivästä toiseen. Joinakin päivinä hän ei jaksa muuta kuin olla kotona sängyn pohjalla. Toisina päivinä hän voi hyvin lähteä kahville ystävän kanssa. Lukeminen sujuu ehkä puoli tuntia kerrallaan.
– Koetan ylläpitää myönteistä mielialaa. Toivon, ettei minusta tule liian suuri taakka läheisilleni, vaimolleni ja lapsilleni. Enkä halua olla katkera enkä kateellinen toisille, jotka pääsevät joustavammin harrastamaan tai matkustelemaan.
– Olen ylpeä lastenlapsistani, ja tietenkin harmissani siitä, ettei minusta ole vaariksi, joka potkii palloa heidän kanssaan.
Rantalasta tuntuu lohduttavalta rukoilla.
– Omien käsien pettäessä asiat saa jättää toisiin käsiin, jotka kyllä kantavat.
– Rukoilen iltaisin voimia ja siunausta vaimolle, lapsille, lapsenlapsille, sukulaisille ja ystäville. Itselleni en oikein osaa pyytää muuta kuin sitkeyttä, olen rukouksissani vain pieni sivulause. Ehkä haluan jollain tavalla paikata kiireisten vuosieni laiminlyöntejä ja kohdistaa huomion lähellä oleviin, auttaviin ihmisiin.
Jaa tämä artikkeli: