null Kolumni: Uudenvuodenlupauksia ei pidä tehdä vaan havaita

Puheenvuorot

Kolumni: Uudenvuodenlupauksia ei pidä tehdä vaan havaita

Uhkakuvien sijaan nyt kannattaa kiinnittyä uuden vuoden tarjoamiin mahdollisuuksiin, kirjoittaa Heikki Nenonen.

Uudenvuodenlupaus on vähän väsynyt konsepti. Konvehtikrapulainen kansalainen ostaa salikortin ja rupeaa hyväksi ihmiseksi, kunnes helmikuussa toteaa itsensä tavalliseksi. Kuntosalilla toki suosittelen käymään, mutta mielellään vähemmillä lupauksilla ja vahvemmilla rutiineilla.

Olen tänä vuonna konseptoinut väsyneen idean uusiksi ja siirtynyt uudenvuodenlupausten tekemisestä niiden tarkkailuun ja niihin tarttumiseen.

On nimittäin niin, että se, mihin tartumme, tarttuu meihin. Jos keskitämme voimamme sen murehtimiseen, että joku vaarallinen viihde-egoisti on vahvoilla USA:n presidentinvaaleissa, tulee ensi vuodesta ankea. Uhkakuvia ei kannata vähätellä, mutta niiden kanssa avioituminen hajottaa terveenkin psyyken.

Siksi ajattelin kiinnittyä uhkakuvien sijaan uuden vuoden tarjoamiin lupauksiin, joita minun näköpiirissäni on useita:

1. Suomi tulee saamaan erinomaisen presidentin. Tässä vaalissa moni äänestää vastuullisesti eikä populismi kukoista. Ovat muuten mukavimmat vaalit pitkään aikaan. Hyvä, suomalaiset!

2. SSAB:n tehdas Raahessa ottaa isoja askeleita kohti fossiilitonta terästuotantoa ja tulee vähentämään koko Suomen hiilidioksidipäästöjä valtavasti. Erittäin lupaavaa!

3. Rail Baltican rakennustyöt lähtevät vihdoin kunnolla käyntiin. Baltian läpi kulkevaa junayhteyttä Keski-Eurooppaan on odotettu teini-iästäni asti. Eräänä päivänä matkustan yöjunalla Tallinnasta Berliiniin!

4. Nuorten miesten uskonnollisuus on Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan kasvussa. Joku nostelee jo kulmiaan, mutta minä sanon, että uskominen on tervettä touhua ja väittävät sellaisen jopa lisäävän elinvuosia. Oma kokemus koskee vuosien sijaan elämänlaatua. Hyvä, nuoret miehet!

5. EU:n kannatus on Suomessa korkeaa. On hienoa, että rakennamme demokratian, yhdenvertaisen oikeusajattelun ja sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen perustalle. Tyranneja riittää ilman meidänkin tukeamme. Oodi soikoon ilolle ja Euroopalle!

Lupauksia on ilmassa muitakin. Mihin niistä sinä aiot tarttua?

Iloisin uudenvuodenterveisin,

Heikki

Kirjoittaja on valokuvaava aikuisopiskelija, yrittäjä ja helsinkiläinen pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.